Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paraisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 140


Arrendeavtal 29.12.1988 web

 

Rumarissa sijaitsevan vesialueen vuokraoikeuden siirtäminen

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 05.10.2022 § 142 

 

 

Valmistelija Sopimussihteeri Johanna Harmaa, puh. 040 488 5916

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

 Kaupunki vuokraa noin 1,1 hehtaarin kokoista aluetta yhteisestä vesialueesta Rumar samfällda vattenområde 445-640-876-1 Rumar fiskedelägarlag (aikaisemmin Rumar fiskelag) -kalastuskunnalta. Aluetta käytetään laiturialueena (sopimuksen allekirjoittamishetkenä käyttäjä oli Rumar Marin). Rumar fiskelag ja Korppoon kunta allekirjoittivat vesialuetta koskevan vuokrasopimuksen 29.12.1988. Vuokra-aika oli 5 vuotta 1.1.1988 alkaen, minkä jälkeen se on jatkunut 5 vuoden jaksoissa ja jatkuu edelleen, ellei jompikumpi sopimusosapuoli irtisano sopimusta.

 

 Korppoon kunta ja myöhemmin Paraisten kaupunki on toiminut kalastuskunnan ja kiinteistön Rumar Folkskola (445-640-1-13) välikätenä. Tällä hetkellä aluetta vuokraa Korppoon kunnan ja Newcomer Oy:n alun perin 9.9.2005 tekemän vuokrasopimuksen nojalla ------------------. Laituri on ollut kaupungin omistuksessa, mutta se on kuulunut vuokrakohteeseen.

 

 Kaupunginhallitus päätti myydä kaupungin laiturin ------------------ille 28.2.2022 §:ssä 52. Kauppakirja allekirjoitettiin 28.4.2022. Sen myötä, että laituri on luovutettu toiminnanharjoittajalle, myös vesialuetta koskeva vuokrasopimus tulisi siirtää. Vuoden 2022 vuokra on maksettu.

 

 Maanvuokralain 75 §:n mukaan vuokralainen on oikeutettu siirtämään vuokraoikeuden toiselle vuokranantajan suostumuksetta, jos vuokrasopimus on tehty kirjallisesti eikä siirtoa ole vuokrakirjassa kielletty.

 

Liite Vuokrasopimus 29.12.1988 

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti Daniel Backman, puh. 040 488 6066

 etunimi.sukunimi@parainen.fi 

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää
- ehdottaa kaupunginhallitukselle, että kaupunginvaltuusto päättää siirtää yhtei-sen vesialueen Rumar samfällda vattenområde 445-640-876-1 noin 1,1 hehtaarin kokoisen osan vuokraoikeuden ------------------ille viimeistään 1.1.2023 alkaen ja että
- siirto tapahtuu vastikkeetta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

__________________

 

Jakelu Lopullisen päätöksen jälkeen: ------------------, Rumar fiskedelägarlag, rakennustarkastaja J. N.

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 272 

 

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Daniel Backman, puh. 040 488 6066

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Liite Vuokrasopimus 29.12.1988

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää siirtää yhteisen vesialueen Rumar samfällda vattenområde 445-640-876-1 noin 1,1 hehtaarin kokoisen osan vuokraoikeuden ------------------ille viimeistään 1.1.2023 alkaen ja että siirto tapahtuu vastikkeetta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu Lopullisen päätöksen jälkeen: ------------------, Rumar fiskedelägarlag, rakennustarkastaja J.N., sopimussihteeri, kaupungingeodeetti

 

 __________________

 

 

Kaupunginvaltuusto 07.11.2022     

1304/10.00.02/2022  

 

Liite Vuokrasopimus 29.12.1988

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää siirtää yhteisen vesialueen Rumar samfällda vattenområde 445-640-876-1 noin 1,1 hehtaarin kokoisen osan vuokraoikeuden Sven-Eric Seligsonille viimeistään 1.1.2023 alkaen ja että siirto tapahtuu vastikkeetta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu ------------------, Rumar fiskedelägarlag, rakennustarkastaja J.N., sopimussihteeri, kaupungingeodeetti

 

 __________________