RSS-linkki
Kokousasiat:https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Saaristolautakunta
Pöytäkirja 26.03.2026/Pykälä 24
Saariston rengastien sesongin pidentäminen
Saaristolautakunta 26.03.2026 § 24
319/08.00.00/2026
Valmistelija Saaristopäällikkö Benjamin Donner, puh. 040 483 8282
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Iniön ja muun Paraisten kaupungin välisten yhteyksien puuttumisesta Saariston rengastien avoinnaoloajan ulkopuolella on keskusteltu Paraisten kaupungin perustamisesta lähtien, ja se oli yhtenä kohtana kaupungin yhdistymissopimuksessa. Vuonna 2025 käytiin keskusteluja silloisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) kanssa Saariston rengastien avaamisesta ympärivuotisesti ja sen myötä myös mahdollisuudesta yhteyden saamiseksi asukkaille, elinkeinoelämälle ja hyvinvointialueelle.
Tästä laadittiin yhdessä ELY-keskuksen kanssa malli syksyllä 2025. Mallin mukaan liikennettä voitaisiin pilotoida talvikaudella kolmena päivänä viikossa Iniön ja Houtskarin välisellä yhteydellä. Malli todettiin mahdolliseksi, mutta varsin hintavaksi, samaan aikaan kun kaikki osapuolet näkevät mahdollisuudet, joita yhteydellä tulevaisuudessa voisi olla sekä peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon, koulun ja vanhustenhuollon, että elinkeinoelämän ja kaupungin yhteisen kehittämisen kannalta.
Mallista aiheutuvien kustannusten vuoksi pilotointi pantiin toistaiseksi jäihin. Kaikki osapuolet ovat kuitenkin todenneet, että rengastien avoinnaoloajan pidentämistä on jatkettava suunnitelmallisesti ja mahdollisesti myös tehostettava, painopisteen ollessa syksyn avoinnaolossa.
Saaristopäällikkö ja vt. elinkeinojohtaja selostavat tilannetta.
Esittelijä Vt. elinkeinojohtaja Peter Lindgren, puh. 050 566 2943
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Päätösehdotus
Merkitään tiedoksi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
_________________