Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paraisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 165


 

Valtuutettu Lotta Laaksosen ym. aloite kirjojen tarjoamisesta käyttöön kotikoululaiselle

 

Kaupunginvaltuusto 28.11.2022 § 165  

1600/00.01.03/2022  

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi seuraavan aloitteen tiedoksi:

"Paraisilla on muutamia kotikoululaisia. Usein kotikouluun päätyville perheille kotikoulu on välivaihe ja lapsi palaa jossain vaiheessa tavalliseen koulun.

Esimerkkinä ulkosaaristossa voi olla tarve ottaa lapsi kotikouluun muutamaksi kuukaudeksi talvella aikaan, jolloin kulkeminen on vaikeaa ja lapsen tulisi olla pitkiä aikoja erossa perheestään.

Tällä hetkellä Parainen ei tarjoa lapsille kotiin vietäväksi oppimateriaaleja, edes koulukirjoja, edes niitä koulukirjoja, jotka he ovat jo aloittaneet ja puoleen väliin täyttäneet, vaikka he tulisivat kahden kuukauden päästä pahimman jäätilanteen jälkeen takaisin samaan luokkaan. Silloin oppilas ei ole saanut eväitä käydä läpi samoja asioita, kuin muut luokkalaisensa tällä välin. Opetustoimen kanta tällä hetkellä on, että yhdenvertaisuuden nimissä muihin kotikoululaisiin verrattuna koulukirjoja ei voi antaa kotiin.

Vaikka laissa ei ole velvoitetta koulukirjojen tarjoamiseen, pitäisi Paraisten kunnan tehdä valinta koulukirjojen tarjoamisesta, jotta kotona opiskelevat lapset pysyvät muiden kanssa samassa tahdissa. Muuten saatamme tulla tarvitsemaan enemmän kouluavustajan työtä ja erityisopetusta. Kaupunki säästää jo rahaa kotikoululaisissa verrattuna tavallisessa koulussa käyviin mm kouluruokailussa, koulukyydeissä ja opetuksessa.

Lain mukaista velvollisuutta Paraisten kunnalla ei ole, mutta meno on hyvin pieni, varsinkin verrattuna menosäästöihin, joten olisi hyvin kohtuullista tukea lapsen opiskelua tarjoamalla kirjat käyttöön kotikoululaisille. Ulkosaariston lasten ikärakenteen huomioon ottaen tällaisia muutaman kuukauden kotiopetusjaksoja voi myös jatkossa tulla ja oppimateriaalien puute tulee aiheuttamaan väistämättä ongelmia.

Esitys: Paraisten koulut tarjoavat koulukirjat kotiopiskelijoiden käyttöön heidän näin toivoessaan. Kirjat tulee palauttaa koululle lukuvuoden loputtua hyvässä kunnossa, niin kuin muutkin koululaiset tekevät."
 

 __________________