Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paraisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 107



 

Vuoden 2023 talousarvio: ohjeet ja kehys

 

Kaupunginhallitus 22.08.2022 § 199 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Petra Palmroos, puh. 040 839 7170
etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

 Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio sekä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi.

 

 Edelleen jatkuva poikkeuksellinen tilanne Suomessa ja maailmalla on edelleen aiheuttanut epävarmuutta vuoden 2023 talousarvion laatimiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät siirtyvät vuonna 2023 hyvinvointialueelle ja niitä vastaavat määrärahat valtiolle. Uudistuksen seurauksena kuntien tulot ja menot lähes puolittuvat. Sote-uudistus tulee vaikuttamaan vuoden 2023 talousarvioon paljon ja monilla uudistukseen liittyvillä tekijöillä on suoria vaikutuksia kaupungin talousarvion toteutumiseen.

 

 Kuntatalouden kansallisia kehyksiä vuosille 2022-2026 on kuvattu valtiovarainministeriön kesäkuussa 2022 julkaisemassa kuntatalousohjelmassa. 

 

 Vuoden 2023 talousarvio perustuu kaupungin voimassa olevaan strategiaan. Kaupunginvaltuusto hyväksyi strategian 25.4.2022 (§ 34). 

 

 Vuoden 2023 talousarvion kehyksen lähtökohtana on tasapainoisen, positiivista tulosta osoittavan talousarvion laatiminen. Talousarvion kehyksen laadinnassa on lähdetty siitä, että toimintakulut ja -tulot sopeutetaan odotettuihin vero- ja valtionosuustuloihin. Uuden hyvinvointialueen osalta tiedot useista suurista eristä kuitenkin puuttuvat edelleen. Myöskään lopullista valtakunnallisen tason veroprosenttia ei ole lopullisesti vahvistettu, ja siitä voi aiheuttaa muutoksia/korjauksia kuntien verotuloihin.

 

 Valtuusto vahvisti marraskuussa 2021 vuoden 2022 tuloveroprosentiksi 20,5 %, joten vuoden 2023 tuloveroprosentti on 7,86 %, koska uudelle hyvinvointialueelle menee 12,64 prosenttiyksikköä.

 

 Verotulot on laskettu Kuntaliiton 20.4.2022 tekemän ennusteen mukaisesti 14 932 henkilön asukasluvun perusteella (kesäkuussa 2022 kaupungin asukasluku oli 15 095 henkilöä). Paraisten kaupungin verotulojen ennustetaan vuonna 2023 olevan 41 230 000 euroa, mikä on 33 952 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2022 johtuen muutoksista, joita sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyessä alueellisille hyvinvointialueille tapahtuu. Ennustetuista verotuloista kunnallisveron osuus on 29 175 000 euroa, yhteisöveron osuus 2 408 000 euroa ja kiinteistöveron osuus 9 647 000 euroa vuonna 2023.

 

 Kuntaliiton 2.8.2022 päivätyn ennusteen mukaan kaupunki saa vuonna 2023 valtionosuuksia 9 643 292 euroa, eli noin 26 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2022. 

 

 Vuoden 2023 talousarvion kehyksessä on otettu huomioon yhteensä 3,5 %:n korotus henkilöstökuluihin, ja maailmantilanteen ja vallitsevan kustannuskehityksen vuoksi ostopalvelujen ja tarvikkeiden kustannuksia on nostettu inflaatiosta johtuen 5-10 % (inflaatio oli Suomessa kesäkuussa 7,8 %). Kaupungin vuokrien kohdalla ei vielä ole tietoa siitä, minkä vuokratason uusi hyvinvointialue hyväksyy kaikille sote-kiinteistöille.

 

 Vuosikatteen on tasapainoisessa kuntataloudessa riitettävä investointikulujen kattamiseen. Tämän ylittävät investointikulut on rahoitettava lainoin. Kaupungin investointitaso on normaalisti noin 5 miljoonaa euroa vuodessa. Kuten kahtena edellisvuonna, myös kahden seuraavan vuoden investointitaso tulee Koulukadun uudesta koulukampuksesta johtuen olemaan tilapäisesti korkeammalla tasolla kuin mitä kaupungin normaali investointitaso sallisi.

 

 Kehykset ovat talousarviovuonna sitovia kunkin osaston osalta toimintakatetasolla sekä yhteenlasketun toimintakatteen osalta.

 

 Osastopäälliköt/Toimialapäälliköt vastaavat ensisijaisesti oman osastonsa/toimialansa talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta. Budjetointi tehdään kustannuspaikoittain ja tileittäin/kustannuslajeittain kullakin organisaatiotasolla niin, etteivät annetut kehykset ylity.

 

 Johtuen vallitsevasta tilanteesta, jossa uusia tietoja tulee päivittäin ja tiedot puuttuvat olennaisten talousarvioerien osalta, talousarvion kehystä saatetaan tarkistaa syksyllä, kunhan vuoden 2023 talousarvion laatiminen etenee.

 

Liite Vuoden 2023 talousarvion prosessikaavio

 Vuoden 2023 talousarvion aikataulu

 Vuoden 2023 talousarvion kehys

 

Oheismateriaali Vuoden 2023 talousarvion laatimisohjeet

 Vuoden 2023 investointien kirjaus- ja raportointiohjeet

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2023 talousarvion kehyksen ja laatimisohjeet.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Talouspäällikkö Petra Palmroos toimi asiantuntijana kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Jakelu Kaupunginvaltuusto, kaupungin johtoryhmä, yksikköpäälliköt

 

 __________________

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 107  

822/02.02.00/2022  

 

Oheismateriaali Vuoden 2023 talousarvion prosessikaavio

 Vuoden 2023 talousarvion aikataulu

 Vuoden 2023 talousarvion kehys

 Vuoden 2023 talousarvion laatimisohjeet

 Vuoden 2023 investointien kirjaus- ja raportointiohjeet

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee saaneensa asian tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi saaneensa asian tiedoksi.

 

Jakelu Kaupungin johtoryhmä

 

 __________________