RSS-linkki
Kokousasiat:https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 53
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Ehdotus varhaiskasvatuksen, ruotsinkielisen koulutuksen ja suomenkielisen koulutuksen yksikön talousarvioksi 2027 (pdf 458.33 kb) |
Sivistysosaston vuoden 2027 talousarvio
Sivistyslautakunta 07.10.2026 § 53
370/02.02.00/2026
Valmistelija Sivistysjohtaja Ulrika Lundberg, puh. 050 3753593
Varhaiskasvatuspäällikkö Kerstin Lassinniemi, puh. 044 358 5870
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 17.8.2026 käsitellyt vuoden 2027 talousarvion laatimisohjeita ja kehystä.
Talousarvion kehyksen laadinnassa on lähdetty siitä, että toimintakulut ja -tuotot sopeutetaan odotettuihin vero- ja valtionosuustuloihin. Kehyksen mukaan kaupungin vuoden 2027 alijäämä tulee olemaan -2,5 miljoonaa euroa.
Sivistyslautakunnalle vahvistettu talousarvion kehys on -0,8 prosenttia. Ruotsinkielisen koulutuksen kehys on -0,1 prosenttia, suomenkielinen koulutuksen -2,0 prosenttia ja varhaiskasvatuksen -0,7 prosenttia. Kehyksessä on otettu huomioon, että palkkakulut nousevat 2,8 prosenttia. Kehys on talousarviovuonna sitova kunkin osaston osalta toimintakatetasolla sekä yhteenlasketun toimintakatteen osalta. Alla olevaan talousarviokatsaukseen sisältyvät ainoastaan ulkoiset kulut. Sisäiset vuokrat ja siivous eivät näy kulupuolella.
Kaupungille on hyväksytty uusi strategia, Kasvua, joka näkyy ja tuntuu. Strategia perustuu kolmeen arvoon, jotka ovat rohkeus, rakkaus ja mutkattomuus. Sivistysosastolle ehdotetaan seuraavia strategisia painopistealueita:
- Lisätään varhaiskasvatuksen ja koulujen näkyvyyttä lapsiperheiden tulomuuton lisäämiseksi.
- Lisätään kontakteja kielirajojen ylitse.
- Lukemista edistävä toiminta.
Ruotsinkielisen ja suomenkielisen koulutuksen yksikkökohtaisia tavoitteita ovat lisäksi liikkumisen lisääminen koulujen arkeen ja tukiuudistuksen toimenpiteiden jalkauttaminen.
Ruotsinkielinen koulutus
1.–9. vuosiluokkien oppilasmäärän odotetaan ennusteen mukaan vähenevän 22 oppilaalla. Oppilasmäärän arvioidaan olevan yhteensä 863 syksyllä 2027 (vrt. 885 syyslukukaudella 2026) ja vähenevän sitä seuraavana syksynä edelleen noin 820 oppilaaseen. Esiopetuksen oppilasmäärän arvioidaan laskevan edelleen tämän syksyn 74 oppilaasta 68 oppilaaseen syksyllä 2027. Lukio-opiskelijoiden määrän kasvu jatkuu, koska alueella on kova kysyntä opiskelupaikoista. Opiskelijamäärän arvioidaan syksyllä 2027 olevan 210.
Malms skolan kaikki oppilaat ovat nyt palanneet omaan koulurakennukseensa. Peruskorjauksen viimeinen ja kolmas vaihe on aloitettu, ja sen on määrä olla valmis koulujen alkaessa elokuussa 2027. Malms skolan oppilasmäärän arvioidaan pysyvän tämän lukuvuoden tasolla, eli runsaassa 330 oppilaassa. Skräbböle skolan oppilasmäärä laskee 72:sta 63:een ja Kirjala skolan 40:stä 32:een. Kyrkbackens skolassa oppilasmäärän arvioidaan pysyvän samalla tasolla, 95 oppilaassa. Skärgårdshavets skolassa oppilasmäärä todennäköisesti laskee 57:stä 52:een. Träskissä oppilasmäärä kasvaa muutamalla oppilaalla, 17 oppilaaseen, ja Iniössä 8 oppilaasta 10 oppilaaseen.
Sarlinska skolanissa oppilasmäärä laskee muutamalla oppilaalla, 261:een.
Perusopetuksen tuntikehys pieneni täksi lukuvuodeksi 102,48 tunnilla. Tähän sisältyy Sunnanbergs skolan sulkeminen. Lukion osalta kehys kasvoi 5,8 tunnilla.
Perusopetusryhmien määrän arvioidaan olevan syksyllä 2027 sama kuin tänä lukuvuonna. Koska oppilasmäärä tulee laskemaan useissa kouluissa, tuntikehystä tullaan tarkistamaan alaspäin.
Toimintatuotot
Kotikuntakorvausten arvioidaan vuonna 2027 olevan 51 281 euroa suuremmat kuin vuoden 2026 talousarviossa, yhteensä 115 700 euroa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja tarkistettiin täksi lukuvuodeksi. Maksutulojen arvioidaan vuonna 2027 kasvavan hieman, 90 000 eurosta 94 000 euroon. Koulutakseista ostettavista paikoista saatavien tulojen arvioidaan vähenevän hieman, yhteensä 37 100 euroon. Ulkoisista hankeavustuksista saatavat yli 10 000 euron tulot kuuluvat kirjanpidollisesti kaupungin hanketoimintaan.
Pienempiä avustussummia arvioidaan kertyvän yhteensä 42 500 euroa (vrt. 38 000 euroa vuonna 2026). Koulutilojen vuokrauksesta saatavien vuokratulojen arvioidaan olevan 14 500 euroa.
Tuottojen kokonaissumma on 309 300 euroa (vrt. 278 639 euroa vuonna 2026).
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Kulupuolella yhteenlasketut henkilöstökulut kasvavat 255 563 euroa. Yhteenlasketut palkkakulut kasvavat 201 079 euroa. Henkilöstösivukulut lisääntyvät 54 484 euroa. Henkilöstökulut henkilösivukuluineen ovat yhteensä 10 070 613 euroa (vrt. 9 815 050 euroa vuonna 2026). Erityisopetuksen koordinointiin on varattu puolikas erityisopettajan virka. Myös lukiokoulutuksen arvioidaan muodostuvan kalliimmaksi opiskelijamäärän kasvun vuoksi.
Palkkamäärärahoihin sisältyy useita tarkistuksia toiminnan tehostamiseksi oppilasmäärän laskiessa. Sunnanbergs skolan sulkeminen tuottaa seitsemän kuukauden kustannusvaikutuksen. Lisäksi tarkistuksiin sisältyy tuntikehyksen pienentäminen, muutoksia ryhmärakenteisiin ja johtamisjärjestelyjä. Muutokset koskevat useimpia perusopetuksen yksiköitä eri laajuudessa.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kulut pienenevät 2 717 euroa, mikä johtuu toimintaan osallistuvien oppilaiden määrän vähenemisestä. Toiminnassa on kahdeksan omaa ryhmää ja kaksi ulkoista ryhmää, joita subventoidaan. Tänä lukuvuonna toimintaan osallistuvien oppilaiden kokonaismäärä on 97. Iltapäivätoiminnan palkkakuluihin on budjetoitu yhteensä 261 723 euroa.
Ostopalvelut
Ostopalvelukulut pienenevät 250 611 euroa (-11,3 prosenttia).
Kunnilta ostettavien ostopalvelujen, kuten sairaalakoulun, määrärahojen arvioidaan jälleen vähenevän hieman. Ostopalvelujen, kuten luontokoulupäivien, määrärahat on poistettu talousarviosta. Täydennyskoulutuskulut ovat samalla tasolla, 16 200 euroa. Muut ostopalvelut vähenevät 17 900 euroa. Vähennys johtuu pääasiassa siitä, että ruokakuljetukset Vapparintielle jäävät pois.
Kouluruokailun kulut pienenevät 88 300 euroa. Kouluruokailun kokonaissumma on 822 200 euroa. Vähennys johtuu oppilasmäärän laskusta. IT-ostopalvelujen kulut kasvavat ensi vuonna vain marginaalisesti, 1 850 euroa, yhteensä kulut ovat 96 100 euroa.
Kuljetuskulut pienenevät 135 840 euroa, yhteensä kulut ovat 905 600 euroa.
Koulukuljetusten hankinta toteutettiin syksyllä 2025 ja uudet sopimukset tulivat voimaan 1.1.2026. Hankinta onnistui ja tuotti budjetoitua pienemmät kulut.
Vuonna 2027 ostopalvelujen kokonaiskulut ovat 1 973 729 euroa (2 224 340 euroa vuonna 2027).
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Koulumateriaalien määrärahat pienenevät 104 000 eurosta 101 870 euroon. Kirjallisuusmäärärahat kasvavat hiukan, tämän vuoden 194 300 eurosta 197 150 euroon. Lisäys johtuu kirjallisuushankinnoista lukio-opiskelijoille. Irtaimistomäärärahat kasvavat, koska Bravan kouluille on jälleen varattu pieniä summia. Malms skolalle ei ole varattu määrärahaa irtaimistoa varten, koska koulun irtaimisto uusitaan peruskorjaushankkeen yhteydessä. Yhteensä irtaimistoa varten on varattu 14 750 euroa. IKT-hankintojen (kuten videotykit, dokumenttikamerat ja televisiot, ei koske oppilaiden tietokoneita) kulut on poistettu, koska suurin osa liisataan ja on budjetoitu ostopalveluksi. Ehdotukseen ei sisälly määrärahoja niin sanottuja kouluhedelmiä varten. Yhteensä materiaaleihin ja tarvikkeisiin on budjetoitu 329 640 euroa (vrt. 318 940 euroa vuonna 2026).
Avustukset
Aamu- ja iltapäivätoiminnan avustukset ovat samalla tasolla, 18 500 euroa. Kuluja oppilaiden majoittamispalveluihin yksityiskodeissa on vähennetty 2 000 euroa, niihin on budjetoitu yhteensä 11 000 euroa. Avustukset ovat yhteensä 29 500 euroa.
Muut toimintakulut
Muiden toimintakulujen voidaan todeta pienenevän yhteensä 37 200 euroa. Rakennusten vuokrat pienenevät 49 300 euroa johtuen pääosin Sunnanbergs skolan tilojen poistumisesta. Muihin toimintakuluihin sisältyvät myös tietokoneiden liisauskulut ja muut it-laitteet, 280 200 euroa, eli lisäystä on 21 400 euroa. Näin on siitä huolimatta, että talousarvioehdotukseen ei enää 1.8.2027 alkaen sisälly 1. vuosiluokan tietokoneiden liisaus.
Yhteenveto, ruotsinkielinen koulutus
Ruotsinkielisen koulutuksen nettosumma on yhteensä 12 529 772 euroa, vähennystä 0,4 prosenttia vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Ruotsinkielisen koulutuksen kehys oli -0,1 prosenttia.
Suomenkielinen koulutus
1.–9. vuosiluokkien oppilasmäärän odotetaan ennusteen mukaan vähenevän 47 oppilaalla. Oppilasmäärän arvioidaan olevan yhteensä 445 syksyllä 2027 (vrt. 492 syyslukukaudella 2026) ja vähenevän sitä seuraavana syksynä edelleen noin 425 oppilaaseen.
Esiopetuksen oppilasmäärän arvioidaan kasvavan tämän syksyn 35 oppilaasta 45 oppilaaseen syksyllä 2027. Lukio-opiskelijoiden määrä on kasvanut tänä syksynä, kun kaikki 30 aloituspaikkaa on täytetty. Syksyllä 2027 opiskelijamäärän arvioidaan olevan runsaat 80.
Koivuhaan koulun oppilasmäärä laskee edelleen, 186 oppilaaseen syksyllä 2027 (212 oppilasta syksyllä 2026). Perusopetusryhmien määrä vähenee yhdellä. Koulussa ei toimi tällä hetkellä valmo-ryhmää. Nilsbyn koulun oppilasmäärä laskee 53:sta 48:aan. Ulkosaariston koulussa oppilasmäärän arvioidaan pysyvän samalla tasolla, 13 oppilaassa. Utön koulussa ennuste on edelleen 6 oppilasta.
Paraistenseudun koulussa oppilasmäärä laskee 208 oppilaasta 192 oppilaaseen. 9. vuosiluokalta valmistuu 80 oppilasta ja 7. vuosiluokalla aloittaa 64 oppilasta. Perusopetusryhmien määrän arvioidaan vähenevän yhdellä, mutta yksi toimintarajoitteisten oppilaiden ryhmä todennäköisesti tarvitaan. Tämä on otettu huomioon talousarviossa.
Perusopetuksen tuntikehys pieneni täksi lukuvuodeksi 49 tunnilla oppilasmäärän vähenemisen vuoksi. Lukion osalta kehys kasvoi 4 tunnilla.
Koska oppilasmäärä tulee edelleen laskemaan useissa kouluissa, tuntikehystä tullaan tarkistamaan vielä alaspäin.
Alla olevaan talousarviokatsaukseen sisältyvät ainoastaan ulkoiset kulut. Sisäiset vuokrat ja siivous eivät näy kulupuolella.
Toimintatuotot
Kotikuntakorvausten arvioidaan pysyvän vuonna 2027 suunnilleen samalla tasolla, yhteensä 527 700 euroa, vähennystä 0,6 prosenttia. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja korotettiin täksi lukuvuodeksi. Maksutulojen arvioidaan vuonna 2027 laskevan 46 300 eurosta 36 300 euroon oppilasmäärän vähenemisen vuoksi. Koulutakseista ostettavista paikoista saatavien tulojen arvioidaan lisääntyvän hieman, yhteensä 18 500 euroon. Ulkoisista hankeavustuksista saatavat yli 10 000 euron tulot kuuluvat kirjanpidollisesti kaupungin hanketoimintaan. Saatavien pienempien avustussummien arvioidaan kasvavan 39 000 euroon (vrt. 16 250 euroa vuonna 2026). Koulutilojen vuokrauksesta arvioidaan saatavan vuokratuloja 3 200 euroa.
Tuottojen kokonaissumma on 633 200 euroa (vrt. 624 615 euroa vuonna 2026).
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Kulupuolella yhteenlasketut henkilöstökulut kasvavat 109 246 euroa eli 1,9 prosenttia. Yhteenlasketut palkkakulut kasvavat 86 303 euroa. Henkilösivukulut kasvavat 22 896 euroa eli 2,1 prosenttia. Henkilöstökulut henkilösivukuluineen ovat yhteensä 5 830 758 euroa (vrt. 5 721 559 euroa vuonna 2026). Erityisopetuksen koordinointiin on varattu edelleen määrärahaa tukiuudistuksen johdosta, yhteensä 10 tuntia. Myös lukiokoulutuksen arvioidaan muodostuvan hieman kalliimmaksi opiskelijamäärän kasvun vuoksi. Palkkamäärärahoihin sisältyy tarkistuksia toiminnan tehostamiseksi oppilasmäärän laskiessa eli tuntikehyksen pienentyessä edelleen.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kulut pienenevät 5 053 euroa, mikä johtuu pääasiassa toimintaan osallistuvien oppilaiden määrän vähenemisestä. Tänä lukuvuonna toimintaan osallistuvien oppilaiden kokonaismäärä on 30. Iltapäivätoiminnan henkilöstökuluihin on budjetoitu yhteensä 55 268 euroa.
Ostopalvelut
Ostopalvelukulut pienenevät 232 705 euroa (-14,9 prosenttia).
Luontokoulupäivien määrärahat on poistettu talousarviosta. Täydennyskoulutuskulut ovat samalla tasolla, 11 450 euroa. Muut ostopalvelut ovat samalla tasolla, 3 700 euroa.
Kouluruokailun kulut pienenevät 90 900 euroa. Kouluruokailun kokonaissumma on 450 500 euroa. Vähennys johtuu oppilasmäärän laskusta. IT-ostopalvelujen kulut kasvavat ensi vuonna vain marginaalisesti, 860 euroa, yhteensä kulut ovat 56 550 euroa.
Kuljetuskulut pienenevät 136 930 euroa, yhteensä kulut ovat 565 300 euroa, ‑19,5 prosenttia. Koulukuljetusten hankinta toteutettiin syksyllä 2025 ja uudet sopimukset tulivat voimaan 1.1.2026. Hankinta onnistui ja tuotti budjetoitua pienemmät kulut.
Vuonna 2027 ostopalvelujen kokonaiskulut ovat 1 327 130 euroa (1 559 835 euroa vuonna 2026).
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Koulumateriaalien määrärahat pienenevät 61 960 eurosta 57 100 euroon oppilasmäärän vähenemisen vuoksi. Kirjallisuusmäärärahat pienenevät samasta syystä 88 600 eurosta 83 100 euroon. Irtaimistomäärärahat kasvavat, koska Bravan kouluille on jälleen varattu pieniä summia. Yhteensä irtaimistoa varten on varattu 11 600 euroa. IKT-hankintojen (kuten videotykit, dokumenttikamerat ja televisiot, ei koske oppilaiden tietokoneita) kulut on poistettu, koska suurin osa liisataan ja on budjetoitu ostopalveluksi. Ehdotukseen ei sisälly määrärahoja niin sanottuja kouluhedelmiä varten. Aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin on budjetoitu yhteensä 168 150 euroa (vrt. 212 160 euroa vuonna 2026).
Avustukset
Aamu- ja iltapäivätoiminnan avustukset ovat samalla tasolla, 7 000 euroa. Oppilaiden majoittamispalveluihin yksityiskodeissa on lisätty kuluja, 6 000 euroa. Avustukset ovat yhteensä 13 000 euroa.
Muut toimintakulut
Muiden toimintakulujen voidaan todeta pienenevän yhteensä 6 060 euroa. Rakennusten vuokrat ovat suunnilleen samalla tasolla. Kyse on liikuntahallien ja Koulukadun tilaelementtien vuokrista. Muihin toimintakuluihin sisältyvät myös tietokoneiden liisauskulut, 134 900 euroa, mikä on suunnilleen tämän vuoden tasoa. Näin on siitä huolimatta, että talousarvioehdotukseen ei enää 1.8.2027 alkaen sisälly 1. vuosiluokan tietokoneiden liisaus.
Yhteenveto, suomenkielinen koulutus
Suomenkielisen koulutuksen nettosumma on yhteensä 6 988 043 euroa, vähennystä 176 161 euroa eli -2,5 prosenttia vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Kaupunginhallituksen antama kehys oli -2,0 prosenttia.
Varhaiskasvatus
Vuonna 2026 syntyvien lasten määrän arvioidaan olevan runsaat 30 lasta suurempi kuin Tilastokeskuksen ennusteessa. Kunnalliseen varhaiskasvatukseen osallistuvien vuosina 2021–2026 syntyneiden lasten osuuden arvioidaan olevan 93 prosenttia. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2027 Paraisilla asuu 0–6-vuotiaita lapsia 751. Näistä 1–6-vuotiaiden määrä on 660. Ruotsinkielisten esiopetuksen oppilaiden määrä vähenee hiukan, 74 lapsesta (2026–2027) 67 lapseen (2027–2028). Suomenkielisten esiopetuksen oppilaiden määrä kasvaa 35 lapsesta (2026–2027) 45 lapseen (2027–2028).
20.9.2026 tehtyjen maksupäätösten mukaan varhaiskasvatus on maksutonta 53,7 prosentille perheistä, kun taas 7,3 prosenttia perheistä maksaa enimmäismaksun (355 euroa). Kahden tai kolmen lapsen perheissä on tavallista, että perhe maksaa maksun nuorimmasta lapsesta, kun taas vanhemmille lapsille varhaiskasvatus on maksutonta. Vanhemmista lapsista perittävä maksu on vain 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.
Alle 3-vuotiaat lapset vievät enemmän laskennallisia paikkoja kuin 3-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset. Lapsi voi aloittaa varhaiskasvatuksessa siinä kuussa, kun hän täyttää yhdeksän kuukautta. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että lapsi voi olla jopa vain juuri kahdeksan kuukautta täyttänyt aloittaessaan varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuslain (2018/540) mukaan resursointi on sama yhdeksänkuisen lapsen kohdalla kuin 2 ½-vuotiaan lapsen kohdalla.
Varhaiskasvatuksen painopistealue on sosiaalinen kestävyys. Lähestymme sosiaalista kestävyyttä kolmesta tulokulmasta: lapsen oikeus hyviin sosiaalisiin taitoihin ja inkluusioon, huoltajien osallisuus ja henkilöstön hyvinvointi. Osana sosiaalista kestävyyttä varhaiskasvatus keskittyy toimintavuodesta 2025–2026 toimintavuoteen 2028–2029 asti lukemiseen ja kieleen. Elokuussa 2025 varhaiskasvatuksen henkilöstölle järjestettiin lukemiseen ja kieleen liittyvän panostuksen kickoff, johon sisältyi luento ja työpaja teemalla Språket i fokus – Katseet kieleen. Elokuussa 2026 käynnistyi kolmivuotinen prosessikoulutus, jonka tavoitteena on, että kaikki päiväkodit saavat kieli- ja lukusertifikaatin.
Satujen lukemiseen kotona kannustetaan eteiskirjastojen avulla. Päiväkodeissa on kirjastohylly, josta perheet voivat lainata kirjoja kotiin. Niissä päiväkodeissa, joissa jo on eteiskirjasto, kirjastohylly on ahkerassa käytössä. Vuonna 2026 eteiskirjastotoimintaa varten hankittiin kirjoja ja kevätlukukaudella 2027 eteiskirjastojen määrää lisätään.
Teemme varhaiskasvatuksessa työtä toimintaympäristön ja -kulttuurin muovaamiseksi niin, että jokainen lapsi saa hyvän päivän ja kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa kannalta tarvitsemansa tuen. Tämän työn tukena käytetään Laadukkaan varhaiskasvatuksen/esiopetuksen avaimia. Niin sanotut laadun avaimet tukevat henkilöstöä kaikille lapsille yhdenvertaisen ja osallistavan toimintaympäristön kehittämisprosessissa. Toimintaympäristössä, jossa lapsi saa muun muassa olla osallisena toiminnan suunnittelussa, jossa ratkaisuja etsitään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta ympäristöstä ja jossa toimintaa mukautetaan joustavasti, lapsi saa mahdollisuuden kehittyä ja oppia.
Vuonna 2027 jatkamme pedagogisten kahviloiden järjestämistä henkilöstölle. Pedagoginen kahvila toimii sisäisenä täydennyskoulutuksena. Kahvila toimii myös foorumina, jossa eri yksiköiden henkilöstöt vaihtavat ajatuksia, ideoita ja kokemuksia.
Kaikki esiopetusryhmät saavat Åbolands naturskolan luontokouluopettajien johdolla osallistua keväällä 2027 kahteen luontokoulupäivään, jolloin esiopetusryhmät ovat vuosina 2026–2027 saaneet osallistua luontokouluun kahtena päivänä kevätlukukaudella ja kahtena päivänä syyslukukaudella. Satujen, leikin, liikkeen ja taiteen kautta lapset ja henkilöstö saavat seurata vuodenaikojen vaihtelua luonnossa, samalla kun ekologiset ilmiöt tulevat tutuiksi käytännössä. Luontokoulupäiviä varten ei ole varattu varoja syksyksi 2027.
Kelpoisuusvaatimukset täyttävää ja osaavaa henkilöstöä tarvitaan laadukkaan toiminnan ylläpitämiseksi ja sekä toimintaympäristön että -kulttuurin suunnittelemiseksi niin, että ne tukevat jokaisen lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Uuden henkilöstön houkuttelemiseksi ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän ja osaavan henkilöstön säilyttämiseksi on tärkeää, että työnantaja pitää huolta henkilöstön hyvinvoinnista selkeillä rakenteilla ja riittävillä resursseilla. Varhaiskasvatussuunnitelman mukaan päiväkodinjohtaja vastaa hyvästä toimintakulttuurista ja siitä, että lapsen yleinen tuki toiminnassa toimii.
Toimintatuotot
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on arvioitu kertyvän 543 000 euroa, eli lisäys on 22,4 prosenttia vuodesta 2026. Paikkojen myynnistä muille kunnille arvioidaan kertyvän 14 068 euroa, eli vähennys on 75,6 prosenttia vuodesta 2026. Kotikuntakorvauksia arvioidaan kertyvän 3 500 euroa, eli vähennys on 81,2 prosenttia.
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Vuodelle 2027 budjetoidut henkilöstökulut ovat 6 920 054 euroa, eli lisäys on 1,6 prosenttia vuodesta 2026.
Jotta päiväkodinjohtajan olisi mahdollista työskennellä pedagogisten kysymysten parissa ohjausasiakirjojen vaatimassa laajuudessa, johtamiseen on panostettava. Tämän vuoksi on varattu varat apulaisjohtajan palkkaamiseen kesäkuusta 2027 alkaen. Apulaisjohtaja on Pjukalan päiväkodin, perhepäivähoidon, Satuniityn päiväkodin ja vuoropäiväkoti Villa Kamomillan yhteinen.
Palvelujen ostot
Palvelujen ostoihin on budjetoitu 3 112 333 euroa, eli vähennys on 0,5 prosenttia. Suurin menoerä, 1 909 392 euroa, ovat varhaiskasvatuspalvelujen ostot. Varhaiskasvatuksella on Föreningen Folkhälsan i Pargas rf:n ja Folkhälsan Välfärdin kanssa ostosopimukset, jotka ovat voimassa 31.7.2027 asti. Kaupunki ostaa 31.7.2027 asti yhteensä 124 laskennallista paikkaa. Parhaillaan on käynnissä 119 laskennallisen paikan hankinta. Uudet sopimukset tulevat voimaan 1.8.2027.
Paikkojen ostamiseen muiden kuntien varhaiskasvatuksesta on budjetoitu 9 000 euroa, eli vähennys on 69,6 prosenttia.
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin on budjetoitu 181 835 euroa, eli vähennys on 17,6 prosenttia. Kaappisänkyjä ja muutamia polkupyöriä on tarpeen uusia ja yksi pihavarasto tarpeen hankkia. Polkupyöriä, joissa on lapsille vaunu, tarvitaan muun muassa eri paikoissa vierailemista varten. Elintarvikkeisiin on budjetoitu määrärahoja 58 900 euroa, eli vähennys on 27,7 prosenttia. Vähennys johtuu siitä, että niin sanottuja päiväkotihedelmiä varten ei ole budjetoitu varoja.
Avustukset
Kotihoidon tukeen on budjetoitu 322 000 euroa, eli vähennys on 8,8 prosenttia.
Muut toimintakulut
IKT-laitteiden leasingvuokraan on budjetoitu 42 250 euroa, eli vähennys on 14 prosenttia.
Varhaiskasvatusyksikön nettosumma on yhteensä 10 079 034 euroa, eli vähennys on 0,1 prosenttia vuodesta 2026. Kehys on -0,7 prosenttia.
Yhteenveto, sivistysosasto
Sivistysosaston toimintakate on yhteensä 29 596 849 euroa. Osaston kehys on ‑0,8 prosenttia ja lopputulos alittaa kehyksen 10 330 eurolla.
Oheismateriaali Ehdotus yksiköiden ruotsinkielinen koulutus, suomenkielinen koulutus ja varhaiskasvatus talousarvioksi
Esittelijä Sivistysjohtaja Ulrika Lundberg, puh. 050 375 3593
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä ehdotuksen sivistysosaston ja yksiköiden ruotsinkielinen koulutus, suomenkielinen koulutus ja varhaiskasvatus vuoden 2027 talousarvioksi.
Päätös
Keskustelun kuluessa jäsen Erika Silventoinen ehdotti, että sopimus Åbolands naturskolan kanssa jatkuu niin, että kaupunki tarjoaa esiopetukselle ja 5. vuosiluokalle yhtäläisin ehdoin vähintään kaksi luontokoulupäivää ryhmää kohden. Tarkoitusta varten budjetoidaan 2 700 euroa ruotsinkieliselle koulutukselle ja 2 100 euroa suomenkieliselle koulutukselle. Ehdotusta kannattivat jäsenet Fredrik Jensén ja Lena Nordström.
Puheenjohtaja ehdotti, että lautakunta äänestää esittelijän ehdotuksesta ja jäsen Silventoisen ehdotuksesta siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät Jaa ja Silventoisen ehdotusta kannattavat äänestävät Ei. Ehdotettu äänestysmenettely hyväksyttiin.
Äänestyksessä annettiin 11 Ei-ääntä, eli jäsen Erika Silventoisen vastaehdotuksesta tuli lautakunnan päätös. Esittelijän ehdotus hyväksyttiin muilta osin.
Äänestyspöytäkirja liitetään pöytäkirjaan liitteenä.
Liite Äänestyspöytäkirja
Jakelu Talousyksikkö, kaupunginhallitus
_________________