Dynasty tietopalvelu
Paraisten kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 39


Kokousasian teksti

 

Tarkastuslautakunnan suorittama päätöksentekoelinten toiminnan seuranta 1.1.–30.6.2026

 

Tarkastuslautakunta 06.10.2026 § 39  

870/00.03.01/2026  

 

Valmistelija Tilintarkastaja Andreas Holmgård

 etunimi.sukunimi@bdo.fi

 

Voidakseen toteuttaa kuntalain 14 luvun 121 §:ssä määritellyt tarkastuslautakunnan tehtävät tarkoituksenmukaisella tavalla lautakunta on päättänyt, että kaupungin toiminnan seuranta ja arviointi jaetaan tarkastuslautakunnan jäsenten kesken.

 

Seurannassa jäsenet valvovat lautakuntia, valiokuntia tai jaostoja, joiden seuranta on erityisesti osoitettu heidän vastuulleen. Jäsen vastaa siitä, että hän antaa lyhyen suullisen selostuksen päätöksentekoelinten pöytäkirjojen keskeisistä kohdista, tehdyistä päätöksistä, mahdollisista äänestyksistä, valmistelijan ehdotuksesta poikenneista päätöksistä sekä mahdollisista talousarvion muutoksista.

 

Selostus ensimmäisestä puolesta vuodesta annetaan lautakunnan kokouksessa 6.10.2026.

 

Esittelijä Puheenjohtaja Aaro Söderlund

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus 

Jäsenten selostuksista saatavaa tietoa käytetään pohjana lautakunnan arvioidessa kunnan toimintaa ja taloutta vuonna 2026.

 

Päätös 

Hanna Järvinen antoi selostuksen aluehallituksen pöytäkirjoista. 

Eivor Nyqvist antoi selostuksen hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjoista. 

Egon Nordström antoi selostuksen saaristolautakunnan pöytäkirjoista.

Roy Färm antoi selostuksen sivistyslautakunnan pöytäkirjoista.

Informaatio merkittiin tiedoksi.

 

 _________________