RSS-linkki
Kokousasiat:https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 02.09.2026/Asianro 45
Sairaalakoulua koskevan sopimuksen uudistaminen
Sivistyslautakunta 02.09.2026
85/00.04.01/2026
Valmistelija Sivistysjohtaja Ulrika Lundberg, puh. 050 375 3593
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Turun kaupunki päätti 18.12.2025 uudistaa Turun kaupungin ja muiden kuntien välisen sopimuksen sairaalakoulusta.
Lain mukaan sairaalan toimintayksikön sijaintikunta on velvollinen järjestämään sairaalassa potilaana olevalle oppilaalle esi- ja perusopetusta siinä määrin kuin se hänen terveytensä huomioon ottaen on mahdollista. Turussa opetus järjestetään Kiinamyllyn koulussa. Lisäksi sairaalakoulun on annettava kunnille konsultatiivista tukea.
Muutokset sopimukseen ovat suurelta osin teknisiä. Suuri ja merkittävä muutos koskee konsultatiivisen sairaalaopetuksen laskutusperiaatteita. Tällä hetkellä konsultaatiot sisältyvät sairaalaopetuksen päivähintaan. Sopimuksen mukaan konsultatiivisen sairaalaopetuksen kustannukset jaetaan jatkossa kuntien oppilasmäärien mukaan. Uuden periaatteen arvioidaan auttavan etenkin pieniä kuntia, joille on helpompaa arvioida tulevia kustannuksia.
Turun kaupunki on 22.5.2026 sähköpostitse pyytänyt yhteistyökuntien toimivaltaista toimielintä hyväksymään sopimuksen ja laskutusperiaatteet, minkä jälkeen sopimus lähetetään kunnille allekirjoitettavaksi.
Liite Sopimus opetuksen ja konsultaatioiden järjestämisestä sairaalakoulussa
Esittelijä Sivistysjohtaja Ulrika Lundberg, puh. 050 375 3593
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Turun kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen opetuksen ja konsultaatioiden järjestämisestä sairaalakoulussa.
Päätös
Jakelu Turun kaupunki
_________________