Dynasty tietopalvelu
Paraisten kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Esityslista 02.09.2026/Asianro 52




Kokousasian teksti

 

Päätös johtavan ympäristönsuojelutarkastajan väliaikaisen päätöksen pysyttämisestä

 

Lupalautakunta 02.09.2026    

690/11.01.02/2026  

 

Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Tomas Kull, puh. 040 488 5970

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

 Johtava ympäristönsuojelutarkastaja on 23.7.2026 §:ssä 12/2026 tehnyt seuraavan väliaikaisen päätöksen Ravintola Suntti Oy:n äänentoistojärjestelmän käytöstä ravintolan ulkoterassilla:

 

 Ravintola Suntti Oy:n on, ellei ympäristönsuojelulain (527/2014) 122 §:n, 175 §:n tai 180 §:n mukaisessa myöhemmässä päätöksessä toisin määrätä, noudatettava seuraavaa väliaikaista päätöstä äänentoistojärjestelmän käytöstä ulkoterassillaan:

 

 Klo 7.00–22.00 välisenä aikana äänentoistojärjestelmän käyttö on sallittua edellyttäen, että äänenvoimakkuus on kohtuullinen eikä ylitä ulkona päiväaikaista melutasoa koskevaa 55 dB:n (LAeq, 7.00–22.00) ohjearvoa paikoissa, jotka ovat alttiita häiriöille. 

 

 Klo 22.00–24.00 välisenä aikana sallitaan vain hiljainen taustamusiikki. Rantatien vastakkaisella puolella olevan lähimmän asunnon melutaso ei saa ylittää ulkona yöaikana sallittua melutasoa 50 dB (LAeq, klo 22.00–7.00).

 

 Äänentoistojärjestelmien käyttö ei ole sallittua keskiyön ja klo 7.00 välisenä aikana.

 

 Toiminnanharjoittajan on voitava varmistaa melutaso mittauksilla.

 

 Päätöksen tarkoituksena on turvata lähialueen asukkaiden yöunet ja yleinen viihtyvyys. Lähimmät asunnot sijaitsevat Rantatien toisella puolella noin 30 metrin etäisyydellä.

 

 Toiminnanharjoittaja ei ole tehnyt liveartistiesityksistään (15 kpl ilmoitettu Suntin verkkosivuilla vuonna 2026, muutama esitys kuitenkin peruttu, 45 kpl vuonna 2025 toiminnanharjoittajan oman ilmoituksen mukaan) eikä musiikin soittamisesta kaiuttimista klo 22 jälkeen ilmoitusta ulkoilmaäänentoistojärjestelmän käytöstä, eikä toiminnanharjoittaja myöskään ole selvittänyt tarvetta ympäristönsuojelulain (527/2025) 118 §:n mukaiselle meluilmoitukselle erityisen häiritsevästä melusta. Toiminnanharjoittajalle on kerrottu ilmoitusvelvollisuudesta useaan otteeseen. Toiminnanharjoittaja ei ole omavalvonnan kautta selvittänyt liveartistiesiintymisistä ja kaiuttimista soitettavasta musiikista aiheutuvaa melutasoa lähialueella. Toiminnanharjoittaja ei ennen väliaikaisen päätöksen tekemistä käydyissä keskusteluissa ole osoittanut suurempaa ymmärrystä tilanteelle.

 

 Kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 15 §:n mukaan äänentoistolaitteet, joita käytetään ulkotarjoilualueella päiväsaikaan (klo 7–22), on säädettävä siten, ettei toistettava ääni ole selvästi kuultavissa asuinhuoneistoissa ikkunoiden kiinni ollessa. Jos äänentoistolaitteita käytetään klo 22 jälkeen, kaupungin ympäristövalvonnalle on tehtävä kirjallinen ilmoitus vähintään 14 vuorokautta etukäteen. Suurissa ulkoilmakonserteissa tai käytettäessä samalla paikalla ulkotiloissa toistuvasti äänentoistolaitteita klo 22 jälkeen, valvontaviranomainen tai sen alainen viranhaltija voi vaatia ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaista meluilmoitusta. Meluilmoituksen tarpeen ratkaisee valvontaviranomainen, ei toiminnanharjoittajan oma subjektiivinen arvio.

 

 Valitukset 2025 ja 2026: Kesällä 2025 kahden Rantatiellä sijaitsevan asunto-osakeyhtiön isännöitsijä on vastaanottanut asukkailta valituksia Suntin musiikkimelusta. Vuokranantaja Rantatiellä on vastaanottanut valituksia vuokralaisiltaan ja kaksi vuokralaisista päätti muuttaa pois Suntin musiikkimelun vuoksi. Kesällä 2026 on saapunut kaksi valitusta kovaäänisestä musiikin soittamisesta Suntissa Jukka Pojan esiintymisen jälkeen 16.7. Kaupungin verkkoportaalin kautta jätetyn valituksen mukaan Suntissa soitettiin musiikkia korkealla äänenvoimakkuudella melkein klo 1.00 asti, ja musiikki kuului Kirkkoesplanadin ja Saarnitien risteykseen.

 

 Toiminnanharjoittajaa on kuultu lautakunnan käsittelyä varten. Toiminnanharjoittaja on 15.8.2026 jättänyt vastineen kuulemiseen.

 

 Kommentti koskien toiminnanharjoittajan viittausta 8.8.2026 suoritettuun melumittaukseen: Kuten tarkastuspöytäkirjassa todetaan, mitatut melutasot kertovat pelkästään mittausajankohdan tilanteesta, eli 8.8.2026 klo 19.30–20.30.  Melutaso on voinut olla eri mittausta ennen ja sen jälkeen ja se on voinut olla aivan eri muissa tilanteissa, kun musiikkia on soitettu Suntin äänentoistolaitteilta. Tarkastuspöytäkirjassa todetaan, että jos keskimelutaso Suntin lavan edessä on 80 dB(A), keskimelutaso lähimpänä sijaitsevan asutuksen kohdalla osoitteessa Rantatie 8 on noin 60 dB(A). Ulkomelutason päiväohjearvo (klo 7–22), 55 dB LAeq, ylittyy tällöin 285 minuutin (4 h 45 min) jälkeen, kun taas ulkomelutason yöohjearvo (klo 22–7), 50 dB LAeq, ylittyisi 54 minuutin jälkeen. Ulkomelutason päiväohjearvojen ja kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 15 §:n noudattamiseksi viiden minuutin aikana mitattu keskimelutaso LAeq Suntin lavan edessä ei näin ollen saa ylittää 80 dB(A) ennen klo 22 eikä 75 dB(A) klo 22–24. Koska lähimmät asunnot sijaitsevat Rantatien toisella puolella noin 30 metrin etäisyydellä, toiminnanharjoittajan tulee omilla mittauksillaan pystyä todentamaan melutaso lavan edessä äänentoistolaitteiden ollessa käytössä (selvilläolovelvollisuus).

 

 Muita kommentteja toiminnanharjoittajan vastineeseen: Vastaaviin musiikkimeluasioihin ei ole valtakunnallista linjausta, vaan jokainen tapaus ratkaistaan erikseen toiminnan sijaintipaikan, luonteen ja keston, mahdollisesti häiriintyvien kohteiden läheisyyden ja kunnan ympäristönsuojelumääräysten perusteella. Tässä tapauksessa lähimmät asunnot sijaitsevat Rantatien toisella puolella noin 30 metrin etäisyydellä. Asukkaiden oikeus häiriöttömään yöuneen on etusijalla Suntin oikeuteen soittaa musiikkia korkealla äänenvoimakkuudella. Päätös mahdollistaa kuitenkin, että keskimelutaso (LAeq, 5 min) Suntin lavan edessä voi olla 80 dB(A) ennen klo 22 ja 75 dB(A) klo 22–24, mikä on riittävää toiminnan sijaintipaikka huomioon ottaen. Jos toiminnanharjoittaja haluaa soittaa musiikkia korkeammalla äänenvoimakkuudella, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on tehtävä ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukainen meluilmoitus. Viittaus Vaasan hallinto-oikeuden DBTL-festivaalia koskevaan päätöksen on epäolennainen.

 

Liite Johtavan ympäristönsuojelutarkastajan väliaikainen päätös 23.7.2026 § 12/2026

 

Oheismateriaali Valitukset 17.7.2026 1
Valitukset 17.7.2026 2

 Ravintola Suntti Oy:n kuuleminen 24.7.2026

 Ravintola Suntti Oy:n vastine kuulemiseen 15.8.2026

 Tarkastuspöytäkirja 8.8.2026

 

Esittelijä Johtava ympäristönsuojelutarkastaja Marika Karulinna, puh. 040 6277 470

 etunimi.sukunimi@parainen.fi 

 

Päätösehdotus 

Lupalautakunta on tutustunut asiaan liittyviin asiakirjoihin ja selostukseen asiasta. Lupalautakunta päättää, että johtavan ympäristönsuojelutarkastajan väliaikainen päätös 23.7.2026 § 12/2026 jää voimaan.

Lupalautakunta toteaa lisäksi, että ulkomelutason päiväohjearvojen ja kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 15 §:n noudattamiseksi viiden minuutin aikana mitattu keskimelutaso LAeq Suntin lavan edessä ei saa ylittää 80 dB(A) ennen klo 22 eikä 75 dB(A) klo 22–24. Toiminnanharjoittajan on omilla mittauksillaan pystyttävä varmistamaan melutaso lavan edessä äänentoistolaitteiston ollessa käytössä (selvilläolovelvollisuus). Lupalautakunta toteaa lopuksi, että toiminnanharjoittajan on mahdollista poiketa tästä päätöksestä sillä edellytyksellä, että poikkeaminen tehdään ympäristönsuojelulain (527/2014) 122 §:n mukaisen melupäätöksen nojalla.

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

Viitteet:

Ympäristönsuojelulaki (527/214) 6 §, 7 §, 118 §, 175 §, 190 §

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) 2 §, 4 §

Paraisten kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 15 §

 

Päätös 

 

 

Jakelu Ravintola Suntti Oy (todisteellisena tiedoksiantona)

 Liedon ympäristöterveyspalvelut (päätös tiedoksi)

 Lounais-Suomen poliisilaitos (päätös tiedoksi)

 Lupa- ja valvontaviraston alkoholivalvonta (päätös tiedoksi)

 

 

 _________________