Dynasty tietopalvelu
Paraisten kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 19.08.2026/Pykälä 80



Kokousasian teksti

 

Uusia tiennimiä Houtskarissa, Länsi-Jervis

 

Kaupunkikehityslautakunta 19.08.2026 § 80  

666/10.02.06/2026  

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Daniel Backman, puh. 040 488 6066

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

 Osoitteiden selventämiseksi Houtskarin Länsi-Jervisissä kaupunki on 22.6.2026 lähettänyt ehdotuksen Länsi-Jervisin länsihaaran uusiksi tiennimiksi. Ehdotetut tiennimet ovat Bertvikintie, Stensundintie ja Locklotintie oheisen kartan mukaisesti.
 

 Tarve uusille osoitteille on tullut esille uudisrakentamisen myötä. Tarpeen on todettu olevan olemassa, koska suuri määrä kiinteistöjä käyttää osoitteessaan päätietä Länsi-Jervis. Kaupungin omien periaatteiden mukaan oma tiennimi annetaan, jos yksityistiellä on neljä tai useampia asuttuja kiinteistöjä tienhaaran varrella. Länsi-Jervisin yksityistieltä alkavalla tiekokonaisuudella on useita haaroja, joiden varrella on yhteensä kourallinen rakennettuja kiinteistöjä, pieni huvivenesatama ja useita lohkottuja mutta rakentamattomia rantarakennuspaikkoja. Selkeän ja toimivan kokonaisuuden saavuttamiseksi nyt ja jatkossa on ehdotettu, että päätien, Bertvikintien, lisäksi nimetään myös haarat, Stensundintie ja Locklotintie. Locklotintiellä on vain yksi aloitettu rakennuspaikka, mutta tieosuudella on yhteensä kuusi lohkottua rakennuspaikkaa. Tiennimet on laadittu käyttämällä nimiä, joita on peruskartalla, ja Locklotintie tien varrella olevien kiinteistöjen rakentajien ehdotuksen mukaisesti.

 

Kunnat vastaavat osoitteiden antamisesta rakennuksille ja muille kohteille. Osoitteen on oltava selkeä eikä kaupungin muissa osissa saa olla samannimisiä teitä. Näin on oltava myös siksi, että hälytys- ja huoltoliikenne sekä muu liikenne voidaan ohjata kiinteistölle. Paraisilla kaupunkikehityslautakunta päättää asemakaava-alueen ulkopuolella sijaitsevien teiden tiennimistä.

 

 Maanomistajilla on ollut 7.8.2026 asti aikaa kommentoida ehdotusta. Muutama maanomistaja on ottanut yhteyttä sähköpostitse ja yksi on soittanut. Yksi on hyväksynyt ehdotuksen ja kaksi muuta on antanut vastaehdotuksensa. Vastaehdotukset koskevat lähinnä ehdotettua tieosuutta Bertvikintie. Vastaehdotus on se, että tieosuuden nimeksi tulisi Jervis Västervik tai Stensundintie päätiestä Länsi-Jervis alkaen. Vastaehdotuksia perustellaan sillä, ettei nimellä Bertvikintie ole paikallista kytköstä eikä sitä käytetä. Maanomistaja kertoo, että Bertvik-nimi löytyy peruskartalta jostain selittämättömästä syystä.

 

 Yksi maanomistaja on huomauttanut, että sama ehdotus on tehty kyseiselle tielle vuonna 2011. Tuolloin ehdotus oli Berkvik, jonka ympäristölautakunta 8.6.2011 §:ssä 192 muutti Bertvikiksi maanomistajan ehdotuksen mukaisesti. Tuolloin tehtiin ehdotus, jonka mukaan Berkvik muutettaisiin Vestervikiksi. Bertvikin tiennimestä tehtiin yksi oikaisuvaatimus ja yksi valitus, jotka ympäristölautakunta käsitteli 9.11.2011 §:ssä 332. Oikaisuvaatimuksessa ehdotettiin, että tie ei saisi omaa nimeä, vaan että osoitteet määräytyisivät Länsi-Jervisin mukaan. Toinen osapuoli oli valittanut päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. He ehdottivat valituksessaan tien saavan nimekseen Jervis Vestervik. Lautakunta totesi, että nimiasiassa ei päästy yhteisymmärrykseen ja että asiassa oli hyvin vahvoja mielipiteitä. Todettiin, että nimiehdotusta Vestervik ei voitu käyttää, koska Västervikintie oli jo olemassa kaupungissa. Ympäristölautakunta katsoi tarkoituksenmukaisimmaksi olla antamatta tielle nimeä. Ympäristölautakunta totesi kuitenkin, että tie voidaan nimetä myöhemmin, kun asiassa päästään yhteisymmärrykseen. Tuolloin katsottiin, että Bertvik ja Jervis Västervik olisivat käyttökelpoisia.

 

 Vuoden 2011 käsittely ja vuonna 2026 saapuneet mielipiteet huomioon ottaen yhtä mieltä ollaan ehdotetuista tienhaaroista Stensundintie ja Locklotintie, mutta ei Bertvikin tieosuudesta. Ehdotuksena on, että ehdotettu Bertvik-nimi muutetaan Jervis Västervikiksi. Muutosta perustellaan sillä, että nimi on selkeä ja kuvaava, sitä ei voida sekoittaa toiseen nimeen ja sillä on vahvempi paikalliskytkös kuin ehdotetulla Bertvik-nimellä. Päätösehdotuksesta on tehty yhteenveto liitteessä ”Jervis – Päätösehdotus 19.8.2026.” 

 

Liite Jervis – 22.6.2026 lähetetty ehdotus

 Jervis – Päätösehdotus 19.8.2026

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti Daniel Backman, puh. 040 488 6066

 etunimi.sukunimi@parainen.fi 

 

Päätösehdotus 

Kaupunkikehityslautakunta vahvistaa uusiksi tiennimiksi Jervis Västervik, Stensundintie ja Locklotintie oheisen liitteen ”Jervis – Päätösehdotus 19.8.2026” mukaisesti.

 

Päätös 

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu Paikkatietosuunnittelija, kiinteistönomistajat, kaupungingeodeetti, kaavoituspäällikkö, sopimussihteeri

 

 _________________