Dynasty tietopalvelu
Paraisten kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 13.04.2026/Asianro 87


Kokousasian teksti

 

Valtuutettu Paola Frabonin ym. aloite mahdollisuuksien selvittämisestä Storgårdin koulun remontoimiseksi koulukeskuksen käyttöön

 

Kaupunginhallitus 14.04.2025 § 91 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Petra Palmroos, puh. 040 839 7170

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Valtuuston kokouksessa 17.3.2025 jätettiin seuraava aloite:

 

”Ehdotus

Sivistysjohtaja selvittää mahdollisuudet Storgårdin koulun remontoimiseksi koulukeskuksen käyttöön.

 

Tausta ja perustelut

Paraisten kaupungin strategiassa mainitaan useaan otteeseen, että haluamme, että tulomuutto kauniiseen saaristokuntaamme lisääntyy ja että teemme yhdessä työtä mahdollisuuksien luomiseksi tälle. Myös kaupunginjohtajamme sanoi haastattelussaan näkevänsä kehittämismahdollisuuksia kaupunkimme saamiseksi kasvuun. Uudet tulokkaat tarvitsevat tarkoituksenmukaisia peruspalveluja: terveydenhuoltoa (joka ei enää ole omissa käsissämme), työtä, asuntoja, päivähoitoa ja kouluja.

 

Samaisessa strategiassa mainitaan monipuolinen liikunta- ja kulttuuritarjonta, ja osa viimeaikaisista panostuksista on suunnattu myös koulusektorille. Tilastojen mukaan suurin osa kaupunkiimme muuttavista on lapsiperheitä. Tämä edellyttää lapsiperheiden tarpeita palvelevan infran huomioon ottamista. Lapsiperheiden houkutteleminen Paraisille edellyttää toimivaa koulujärjestelmää, jossa on opetussuunnitelman tarpeita vastaavat tilat. Myös koulujen henkilöstölle on annettava edellytykset hoitaa työnsä.

 

Uuden oppimiskeskus Bravan rakentamisen jälkeen on keskusteltu tilanpuutteesta. Itse rakennus on alkujaan rakennettu niin, että opiskelijoilla ja henkilöstöllä ei ole riittävästi tiloja ensimmäisten 5–6 vuoden aikana, mutta paineen pitäisi helpottaa muutaman vuoden päästä, koska syntyvien lasten määrä vähenee. Tämä sotii suoraan tulomuuttoajatusta vastaan.

 

Bravassa toimivien neljän yksikön rehtorit ovat useaan otteeseen ilmaisseet huolensa tilojen puutteesta kaikille perusryhmille; heillä ei ole tilaa lakisääteiselle opetukselle, jota kaupunki on velvollinen järjestämään. Opettajat ovat myös kertoneet rakennuksen rakenteellisista puutteista.

Opetusalan ammattijärjestö on tuonut saman huolen esiin kasvatus- ja koulutuslautakunnalle. Sanomme strategioissamme, että yksilö on meillä keskiössä (s. 10), että kehitämme perhekeskusmalleja. Tämän on näyttävä myös siinä, mitä teemme, ei vain paperilla.

 

Ensimmäisen käyttövuotensa aikana viihtyvyys Bravassa (jokaisessa koulussa täytettävän viihtyvyyskyselyn perusteella) on osoittautunut vanhaa koulua heikommaksi, lähinnä tilanpuutteen tai tilojen huonon suunnittelun vuoksi. Tämä ei ole hyväksyttävää! On myös valitettavaa, että rakennuksessa on jo alusta lähtien tällaisia ongelmia. Nykytilanteessa koulut eivät pysty järjestämään oppilaille eriyttämiseen, pienryhmätyöskentelyyn, oppilaskeskusteluihin tai huoltajien tapaamisiin tarvittavia tiloja kouluaikana.

 

Samalla tontilla Bravan kanssa on toinenkin rakennus, Storgårdin koulu, ns. vanha lukio. Rakennus on Museoviraston suojelema, joten sitä ei saa purkaa eikä sen saa antaa rapistua. Rakennus sijaitsee sellaisessa paikassa, ettei sen sijainti mahdollista rakennuksen myyntiä, koska se sisältyy koulukampuksen alueeseen. Mitä kauemmin rakennus seisoo tyhjillään ja suljettuna, sitä pahemmaksi käyvät rakennuksessa jo havaitut ongelmat, jotka johtivat sen sulkemiseen. Rakennuksen käytöstä on ollut puhetta jo monta kertaa, mutta mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut.

 

Toivon, että sivistysjohtaja selvittää yhdessä lautakuntien kanssa, miten tätä rakennusta voitaisiin käyttää opetuksessa ja mitkä olisivat peruskorjauksen kustannukset. Uskon, että vanhan lukion tilat olisivat ratkaisu moniin Bravan ongelmiin. Tämä ratkaisisi myös ongelman erityisluokkien sekä erityisoppilaiden määrän kasvun osalta. Tuleva koulujen tukitasoja koskeva uudistus edellyttää myös entistä enemmän joustavuutta, muun muassa useampien luokkahuoneiden muodossa. Lisäksi rakennusta voisivat käyttää kouluajan jälkeen muut toimijat: Kombi, kulttuurikoulut jne. Rakennus voisi toimia luovana monipuolisen toiminnan keskuksena.”

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tom Simola, puh. 050 558 2270

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuutettu Paola Frabonin ym. aloitteen mahdollisuuksien selvittämisestä Storgårdin koulun remontoimiseksi koulukeskuksen käyttöön kaupunkikehitysosaston valmisteltavaksi.

Vastuuvalmistelija on tekninen päällikkö Matias Jensén.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 __________________

 

Kaupunginhallitus 13.04.2026    

235/10.03.02.02/2025  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Matias Jensén, puh. 044 358 5724

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Valtuutettu Paola Fraboni ym. on jättänyt aloitteen mahdollisuuksien selvittämisestä Storgårdin koulun remontoimiseksi koulukeskuksen käyttöön.

 

Voimassa olevan asemakaavan mukaan Storgårdin koulun koulurakennus sijaitsee YO-alueella eli opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueella. Rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Bravan ja sen piha-alueen yhteydessä. Yhdessä ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka kytkeytyy läheisesti erilaisiin vapaa-ajantoimintoihin ja liikuntatoimintoihin.

 

Lukuvuonna 2025–2026 käyttöön otetun tilapäisen opetustilaelementtiratkaisun myötä lisäopetustiloille ei tällä hetkellä ole akuuttia tarvetta. Tilaelementtiratkaisu on kuitenkin tilapäinen eikä tarjoa pitkän aikavälin ratkaisua tilantarpeeseen. Asian valmistelussa kasvatus- ja koulutuslautakunnalle 29.4.2025 (§ 23) todetaan muun muassa seuraavaa: ”Bravan tilanpuutetta helpottavan pitkän aikavälin ratkaisun aikaansaamiseksi on tärkeää, että niin sanotun lukiorakennuksen peruskorjauksen suunnittelu aloitetaan. Rakennus on suojeltu ja siitä voitaisiin hyvin kehittää tila, joka palvelee myös kolmatta sektoria ja kansalaisopistoa.”

 

Storgårdin koulun tulevaisuus on selvitettävä opetustilatarpeiden, kolmannen sektorin tarpeiden sekä rakennuksen kunnon pohjalta. Lisäksi tulee arvioida, miten toiminta voi tukea muuta opetus- ja vapaa-ajantoimintaa Koulukadulla. Tässä yhteydessä on selvitettävä myös ulkoisen hankerahoituksen mahdollisuudet.

 

Rakennuksen tulevaisuuden selvittäminen on aloitettava rakennuksen teknisen kunnon arvioinnilla. Kun se on selvitetty, voidaan ottaa kantaa siihen, mitä toimintoja rakennukseen on mahdollista ja tarkoituksenmukaista sijoittaa. Esiselvitykset suunnitellaan toteutettavan vuosina 2026–2027. Rakennuksen tulevasta käytöstä voidaan päättää tämän jälkeen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tom Simola, puh. 050 558 2270

 etunimi.sukunimi@parainen.fi 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1) merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja
2) ehdottaa, että valtuusto hyväksyy vastauksen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös  

 

Jakelu Lopullisen päätöksen jälkeen: Aloitteen tekijä

 

 __________________