RSS-linkki
Kokousasiat:https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 24.03.2026/Pykälä 36
Lausunnon antaminen ehdotuksesta Lounais-Suomen jätetaksan muuttamiseksi 1.4.2026 alkaen
Kaupunkikehityslautakunta 24.03.2026 § 36
886/02.05.00/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Matias Jensén, puh. 044 358 5724
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Saariston lietekuljetuksia laajennetaan sisäsaariston pääsaarten läheisyydessä sijaitseville lossi- ja lauttayhteyksien päässä oleville saarille 1.4.2026 alkaen. Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle valmistellaan tässä yhteydessä päätettäväksi taksamuutosta, jotta saariston kuljetusolosuhteet tulisivat jatkossa huomioiduiksi lietekuljetusten maksuissa. Muutosta valmistellaan lisäksi erityistoimenpidemaksun perusteisiin.
Luonnos taksamuutokseksi on asetettu nähtäville ajaksi 2.–23.3.2026, jolloin luonnoksesta voi jättää lausuntoja ja mielipiteitä.
Asian valmistelussa (Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta, 5.3.2026) todetaan seuraavaa:
”Jätelain 79 §:n mukaan kunnan jätemaksun perusteena voi olla jätteen määrän, laadun ja noutokertojen lisäksi keräys- ja kuljetusolot noutoalueella. Saaristossa lietehuolto on merimatkojen vuoksi logistisesti vaikeampi järjestää kuin mantereella, mikä ehdotetaan otettavaksi huomioon lietetyhjennysmaksuissa.
Taksaan on valmisteltu saariston vyöhykemaksua, joka tulisi lisättäväksi tyhjennysmaksuun silloin, kun kiinteistö sijaitsee mantereelta käsin lossi-, lautta- tai edestakaisen yhteysalusmatkan päässä. Maksua sovellettaisiin saariston alueelle, jolla LSJH on järjestänyt lietekuljetuksen. Maksun suuruus olisi 55,00 e/tyhjennys (sis. 25,5 % ALV).”
Paraisten osalta saariston vyöhykemaksu koskisi seuraavia alueita ja saaria 1.4.2026 alkaen: Nauvo, Korppoo, Houtskari, Saverkeit, Kivimo-Björkö, Mossala, Norrskata, Haverö, Högsar, Ön, Sandö, Käldö, Vallmo, Mielisholm, Attu, Sorpo ja Seili.
”Isoimmista Paraisten saarista LSJH:n lietekuljetusten ulkopuolella ovat vielä saaret Jumo, Iniö ja Keistiö. Ne vastaavat olosuhteiltaan edellä mainittuja saaria ja saaristomaksu tulisi näin ollen sovellettavaksi myös näille saarille, kun LSJH:n lietekuljetukset siellä alkavat.
Myös muille kuin edellä mainituille saarille on tarkoitus valmistella kuljetusolosuhteisiin ja -kustannuksiin perustuvat vyöhykemaksut sitä mukaan kuin näitä saaria saadaan LSJH:n lietetyhjennysten piiriin. Ilman lossi-, lautta- tai säännöllistä edestakaista yhteysalusliikennettä olevat saaret tulisivat olemaan todennäköisesti eri maksuvyöhykkeessä kuin edellä mainitut saaret.
Saariston vyöhykemaksun käyttöönotto vaikuttaisi koko toimialueella käytössä oleviin lietesäiliöiden tyhjennysmaksuihin. Maksut alenisivat noin kuuden euron verran kaikkien säiliökokojen osalta. Tyhjennysmaksujen muutokset heijastuvat pieninä maksumuutoksina myös lietteenkuljetuksen lisämaksuihin.
Vaihtoehto vyöhykemaksuille
Tyhjennysmaksut on myös mahdollista säilyttää tasasuuruisina koko alueella. Tällöin kuljetusolosuhteita ei huomioitaisi maksuperusteena, eikä esitettyä saariston vyöhykemaksua ei otettaisi käyttöön. Saaristo-olosuhteesta aiheutuvat lisäkustannukset sisällytettäisiin koko aluetta koskeviin tyhjennysmaksuihin. Jos näin päätettäisiin tehdä, tulisi päätöksen olla pitkäaikainen, sillä maksuilla on myös ohjaava vaikutus. Uusien asuin- ja vapaa-ajan rakennusten tai saneerauskohteiden talous- ja jätevesijärjestelmiä saatetaan valita mm. lietetyhjennysmaksujen perusteella. Koska kokemuksia koko saariston lietetyhjennyksistä ei vielä ole, on mahdollista, että saariston osalle voisi tulla myöhemmin paineita määrätä korkeampia maksuja kuin mantereella. Tämä voisi johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin joidenkin saariston kiinteistönhaltijoiden kohdalla.
Erityistoimenpidemaksun uudelleen nimeäminen ja perusteiden tarkentaminen
Taksamuutoksen yhteydessä ehdotetaan tarkistettavaksi myös lietekuljetuksiin liittyvää erityistoimenpidemaksua. Maksu ehdotetaan nimettävän lisätyömaksuksi, sillä se kuvaa maksuperustetta paremmin. Maksuperustetta tarkennetaan siten, että lisätyömaksu määrätään yli 25 minuuttia kestävästä tyhjennystyöstä jokaisen alkavan 15 minuutin mukaan silloin, kun tyhjennystyön pitkä kesto johtuu korkeuserosta, lumen tai kasvillisuuden poistosta, jäätyneen kannen sulatuksesta tai muusta tyhjennystyön edellyttämästä ylimääräisestä toimenpiteestä. Nykyään taksassa 15 minuutin laskutusperuste alkaa heti, mikäli tyhjennystyö edellyttää edellä mainittuja lisätoimia. Aikaperuste ei koske yli 30 metrin imuletkun käyttöä, vaan maksu määrätään aina pidempää imuletkua tarvittaessa. Maksun suuruuteen ei esitetä muutosta.
Erityistoimenpidemaksun perusteena on edellä kerrotun lisäksi myös urakka-alueen kalustosta poikkeavan tyhjennyskaluston käyttö. Tämä maksuperuste esitetään erotettavan taksassa pienkalustomaksuksi, joka määrätään, jos kohteessa tarvitaan urakka-alueella käytössä olevasta kalustosta pienempää kalustoa, kuten esimerkiksi traktoria. Maksun suuruuteen ei esitetä muutosta.”
Perustelut
Jätelain 79 §:n mukaan kunnan jätemaksun perusteena voi olla jätteen määrän, laadun ja tyhjennyskertojen lisäksi keräys- ja kuljetusolot alueella. Maantielautoilla toteutettavat merikuljetukset eivät yksinään voi olla perusteena erillisen vyöhykemaksun käyttöön ottamiseksi pelkästään näille alueille, koska maantielautat ovat osa yleistä tieverkkoa ja liikennöivät vahvistettujen aikataulujen mukaisesti. Jos vyöhykemaksu otetaan käyttöön, on toteutettava koko toiminta-aluetta koskeva objektiivinen kuljetusolosuhteisiin perustuva arviointi, jossa liikennemäärät ja muut kuljetusten toteuttamiseen ja kustannuksiin mahdollisesti vaikuttavat liikennejärjestelyt otetaan huomioon. Vyöhykemaksumallin tulee näin ollen perustua kokonaisarvioon kaikista relevanteista kuljetusolosuhteista eikä pelkästään lossi- ja lauttaliikenteen esiintymiseen.
Paraisten kaupungille on myönnetty lisäaikaa lausunnon antamiseen 27.3.2026 asti. Paraisten kaupungin hallintosäännön pykälän 31 mukaan kaupunkikehityslautakunta on toimivaltainen toimielin antamaan kaupungin virallisen lausunnon asiassa.
Liite Luonnos asumisen ja vapaa-ajan asumisen jätteiden sekä maa- ja metsätaloustoiminnan vaarallisten jätteiden taksaksi 1.4.2026 alkaen
Luonnos kunnan hallinto- ja palvelutoimintojen taksaksi 1.4.2026 alkaen
Luonnos kunnan toissijaisen jätehuoltovastuun taksaksi 1.4.2026 alkaen
Esittelijä Tekninen johtaja Matias Jensén, puh. 044 358 5724
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Päätösehdotus
Paraisten kaupunki puoltaa tasasuuruista taksavaihtoehtoa, jonka mukaan tyhjennysmaksut säilytettäisiin yhtenäisinä koko toiminta-alueella. Kuljetusolosuhteet eivät ole maksuperuste kiinteistöille, jotka sijaitsevat pelkästään lossi- tai yhteysalusyhteyden päässä olevilla alueilla.
Asia tarkastetaan välittömästi.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Päätös tarkastettiin välittömästi.
Jakelu Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta
_________________