RSS-linkki
Kokousasiat:https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Lupalautakunta
Pöytäkirja 03.03.2026/Pykälä 25
Päätös liittämisestä vesihuoltolaitoksen johtoverkkoon, kiinteistö 445-12-5-12
Lupalautakunta 03.03.2026 § 25
865/11.02.01/2025
Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Tomas Kull, puh. 040 488 5970
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Paraisten kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on 13.12.2023 §:ssä 187 päättänyt olla myöntämättä kiinteistölle *********** vapautusta liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Rakennus- ja ympäristölautakunta on lisäksi kehottanut kiinteistönomistajaa viimeistään 31.5.2024 liittämään kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Kehotusta ei ole noudatettu. Kiinteistö on liitetty vesihuoltolaitoksen viemäriin.
Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevat kiinteistöt on liitettävä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Laki on luonteeltaan pakottava. Vesihuoltolain mukaan lupalautakunta voi valvontaviranomaisen ominaisuudessa lain noudattamiseksi antaa määräyksen, jonka mukaan kiinteistö *********** on liitettävä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon. Määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai teettämisuhalla vesihuoltolain 30 §:n mukaisesti.
Kiinteistönomistajia ***************** ja **************** on kuultu lautakunnan päätöstä varten. Kiinteistönomistajat ovat 25.11.2025 jättäneet vastauksen kuulemiseen. Kiinteistönomistajat vastustavat edelleen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon liittämistä.
Huomioitakoon, että lupalautakunta on korvannut rakennus- ja ympäristölautakunnan rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluasioissa 1.6.2025 alkaen. Kaupungin hallintosäännön mukaan lupalautakunta toimii vesihuoltolain mukaisena valvontaviranomaisena.
Oheismateriaali Kuuleminen (tietosuojattu)
Kiinteistönomistajien vastine kuulemiseen (tietosuojattu)
Esittelijä Johtava ympäristönsuojelutarkastaja Marika Karulinna, puh. 040 6277 470
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Päätösehdotus
Lupalautakunta päättää määrätä kiinteistön 445-12-5-12 omistajat viimeistään 31.8.2026 tekemään vesihuoltolaitoksen kanssa liittämissopimuksen kiinteistön 445-12-5-12 liittämisestä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon 2 500 euron uhkasakon uhalla.
Jos kiinteistö luovutetaan, kiinteistönomistajien tulee ilmoittaa kirjallisesti ostajalle tämän päätöksen päävelvoitteesta ja määrätystä uhkasakosta. Päätös annetaan tiedoksi Maanmittauslaitokselle niin, että tiedot päävelvoitteesta ja uhkasakosta voidaan viedä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Viitteet:
Vesihuoltolaki (119/2001) 10 §, 29 §, 30 §, 32 §
Uhkasakkolaki (1113/1990) 1 §, 6–8 §, 18–19 §, 22–24 §
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Jakelu Kiinteistönomistaja *************** (todisteellisena tiedoksiantona)
Kiinteistönomistaja ************** (todisteellisena tiedoksiantona)
Maanmittauslaitos (päätös tiedoksi tietojen viemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin)
Vesihuoltolaitos (päätös tiedoksi)
_________________