Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paraisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen teknisten tukipalvelujen jaosto
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 40


 

Kuntalaisaloite ns. Reimarin risteyksen suunnittelun seurannasta uuden ratkaisun saamiseksi samanaikaisesti Suntinsillalle / Pro Paraisten Kirkkosalmi ry

 

Kaupunginhallitus 06.11.2023 § 314 

 

 

 Kuntalaisaloite kuuluu:

 

”Pro Paraisten Kirkkosalmi ry jättää täten seuraavan kuntalaisaloitteen kunnallisten toimielinten käsiteltäväksi kuntalain ja kaupungin hallintosäännön mukaisesti.

 

Kuntalaisaloitteen tarkoituksena on edesauttaa infran myönteistä kehitystä ja sitä kautta kaupunkimme helmen, Kirkkosalmen, statuksen parantamista ja saada aikaan nostetta keskustan alueen kehittämiselle.

 

Yhdistyksen tietoon on tullut, että ns. Reimarin risteykseen suunnitellaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa kiertoliittymänä toteutettavaa uutta liittymää, joka sijoitettaisiin nykyistä risteystä lähemmäs Kirkkosalmea. Korostamme sen tärkeyttä, että tätä suunnittelua nyt seurataan ja siihen vaikutetaan jatkuvasti kaikilla tasoilla, jotta Kirkkosalmen ylittävälle Saaristotien sillalle, Suntinsillalle, saadaan samanaikaisesti siltakiertoliittymänä tai kiertoliittymäsiltana toteutettava uusi ratkaisu. Nykyinen silta on monessa suhteessa esteenä veneliikenteen kehittymiselle salmessa sillan nykyisen matalan valetun pohjan takia. Lisäksi pohja muodostaa kynnyksen, joka estää veden virtauksen salmessa ja vaikuttaa siten kielteisesti sillan jälkeiseen meriympäristöön.

 

Lisäksi tällainen uusi luova ratkaisu antaa kaupungille vielä vahvemman leiman ja statuksen saaristokaupunkina sen sitoessa yhteen salmen ainutlaatuisen ympäristön, Keskuspuiston ja keskustan pohjoisosat yhdeksi vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.

 

 Yhdistys kehottaa täten Paraisten kaupunkia vaikuttamaan aktiivisesti ja jatkuvasti edellä mainittuun suunnitteluun kaikilla tasoilla sekä tarjoamaan syvällistä paikallista asiantuntemusta ainutlaatuisesta ympäristöstä ja kokonaisuudesta, joka on mahdollista saavuttaa. Tehtävä edellyttää lisäksi vakavasti otettavaa yhteistyötä valtion viranomaisten kanssa suunnittelusta toteutukseen.”

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää Pro Paraisten Kirkkosalmi ry:n jättämän kuntalaisaloitteen ns. Reimarin risteyksen suunnittelun seurannasta uuden ratkaisun saamiseksi samanaikaisesti Suntinsillalle hallinto- ja tukipalvelutoimialan valmisteltavaksi yhteistyössä kaavoituksen vastuualueen kanssa.

Vastuuvalmistelija on yhdyskuntainsinööri Matias Jensén.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu Yhdyskuntainsinööri M Jensén, kaavoituspäällikkö H Saaristo-Levin, kaavoitusarkkitehti P Hyvärilä, elinvoimapäällikkö M Leppäkari, hallintopäällikkö H-M Grandell

 

 __________________

 

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 345 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntainsinööri Matias Jensén, puh. 044 358 5724

etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Saaristotien uuden kiertoliittymän suunnittelu Kirkkoesplanadin ja Norrbyn rantatien kohdalle käynnistyi 1.10.2023. Uusi kiertoliittymä korvaa nykyisen ns. Reimarin risteyksen, jolloin nykyiset Kirkkoesplanadin ja Norrbyn rantatien liittymät suljetaan ja liikenne ohjataan uuteen kiertoliittymään lähemmäksi Kirkkosalmea. Tiesuunnittelun tilaaja on Varsinais-Suomen ELY-keskus, joka on myös tiesuunnitelman maksaja. Tiesuunnitelman odotetaan valmistuvan 30.6.2024. Suunnittelukonsulttina toimii Destia Oy.

 

Kaavoitusta ovat 2.10.2023 ja 6.11.2023 pidetyissä suunnittelukokouksissa edustaneet kaavoituspäällikkö Heidi Saaristo-Levin ja kaavoitusarkkitehti Pasi Hyvärilä sekä yhdyskuntainsinööri Matias Jensén. Uuden kiertoliittymän suunnittelu toteutetaan yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa ja kaupungin rooli prosessissa on toimia edunvalvojana ja asiantuntijana. Vaikka kiertoliittymä suunnitellaan pääosin valtion yleiselle tiealueelle, hanke vaikuttaa kaupungin katuverkkoon. Katuverkon suunnittelua on tarpeen koordinoida kaupungin ja ELY-keskuksen välillä.

 

Hankkeeseen sisältyy kiertoliittymän tiesuunnittelu sekä purjeliikenneympyrän ja nykyisen Reimarin risteyksen välisen tieosuuden liikenneturvallisuustarkastus. Hankkeeseen ei sisälly uuden korvaavan Kirkkosalmen ylittävän sillan suunnittelua, koska ELY-keskus, joka on sillan omistaja ja vastaa sen toiminnasta ja turvallisuudesta, katsoo, ettei silta nykytilanteessa ole uusimisen tarpeessa. Kaupungin edustajat ovat tuoneet esiin tarpeen sisällyttää silta suunnitteluun ja tarkastella siltaa ja sen toimintaa liikenneturvallisuuden näkökulmasta.

 

Kaupunki pitää tiesuunnitelmaa tärkeänä yhdyskuntakehityksen ja vilkkaasti liikennöidyn Saaristotien liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta. Tiesuunnitelma on ensimmäinen askel, joka mahdollistaa investoinnin tieosuuden uudelleenrakentamiseen. Kaupunki edistää tiesuunnittelun ripeää etenemistä ja valmistelee vuoden 2024 aikana hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asemakaavamuutokset.

 

Asian valmistelu on tehty yhteistyössä kaavoituksen kanssa.

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä kuntalaisaloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja
2) esittää valtuustolle kuntalaisaloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian lisätietojen saamiseksi.

 

Jakelu Kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen: Aloitteen tekijä, yhdyskuntainsinööri M Jensén, kaavoituspäällikkö H Saaristo-Levin, kaavoitusarkkitehti P Hyvärilä, elinvoimapäällikkö M Leppäkari, hallintopäällikkö H-M Grandell

 

 __________________

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 128 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Voimassa olevan hallintosäännön 178 §:n mukaan aloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

Todettakoon tarkennuksena kaupunginhallituksessa vuonna 2022 hyväksytyn aloiteohjeen mukaisesti, että kuntalaisaloitteet tai sellaiseksi tulkittavat kirjelmät saapuvat postitse tai sähköpostitse kirjaamoon. Kirjaamo lähettää sen vastuuvalmistelijoille/toimialoille valmisteltavaksi. Aloitteen vastaus valmistellaan neljän kuukauden kuluessa saapumisesta. Vastaus lähetetään toimielimen käsittelyyn. Toimielin käsittelee sen kokouksessaan.

 

Luettelo kuntalais- ja valtuustoaloitteista tuodaan entiseen tapaan kerran vuodessa (huhtikuun loppuun mennessä) kaupunginhallituksen kautta valtuustoon hallintosäännön 178 §:n mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tom Simola, puh. 050 558 2270

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Asia siirretään hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallituksen teknisten tukipalvelujen jaostolle käsittelyä varten.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 __________________

 

Kaupunginhallituksen teknisten tukipalvelujen jaosto 04.06.2024 § 40  

1704/00.04.02/2022  

 

Valmistelija Yhdyskuntainsinööri Matias Jensén, puh. 044 358 5724

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 27.11.2023 §:ssä 345 palauttaa asian lisätietojen saamiseksi. Aloitteen valmistelussa tuotiin esille informaatio, jota hankkeesta tuolloin oli informoitavissa, koska suunnitteluprosessi oli alkuvaiheessa.

 

Kaupunginhallitus päätti 13.5.2024 §:ssä 128 siirtää asian hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallituksen teknisten tukipalvelujen jaostolle käsittelyä varten.

 

Kiertoliittymän suunnittelu Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien risteykseen on edennyt ja suunnittelutyöryhmä on kokoontunut viisi kertaa, viimeksi 20.3.2024. Tiesuunnitelmasta järjestettiin 20.3.2024 infotilaisuus yleisölle kaupungintalolla. Infotilaisuuden järjesti ELY-keskus, jonka edustaja oli paikalla pääsuunnittelijan eli Destia Oy:n edustajien lisäksi. Infotilaisuuteen osallistuivat myös kaupungin kaavoituspäällikkö ja vt. tekninen päällikkö. Infotilaisuudessa esiteltiin luonnos kiertoliittymän tiesuunnitelmaksi, ja paikalla olleilla oli mahdollisuus tutustua suunnitelmiin ja esittää kysymyksiä hankkeesta. Infotilaisuudessa oli paikalla arviolta noin 40 henkilöä.

 

Pro Paraisten Kirkkosalmi ry sai esitellä infotilaisuudessa kehittämisajatuksiaan Suntin ja kiertoliittymän suhteen.

 

Kaavoituspäällikkö ja vt. tekninen päällikkö oli kutsuttu kaupunginvaltuuston kokoukseen 18.3.2024 informoimaan muun muassa Saaristotien, Kirkkoesplanadin ja Norrbyn Rantatien kiertoliittymästä.

 

Tiesuunnitelman valmistuttua seuraava vaihe prosessissa on tiesuunnitelman asettaminen yleisesti nähtäville. Tiesuunnitelman nähtävilläoloaikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua suunnitelmaan ja tehdä siitä kirjallisia muistutuksia. Tämän jälkeen suunnitelma siirtyy Traficomille lopullisesti hyväksyttäväksi. Kaupungilla on tiesuunnitelman yleisesti nähtäville asettamisen yhteydessä mahdollisuus antaa suunnitelmasta virallinen lausuntonsa.

 

Suntin ylittävän Saaristotien sillan uusiminen ei sisälly hankkeeseen. Sillan arvioidaan ELY-keskuksen tarkastusten perusteella olevan hyvässä kunnossa ja kestävän vielä 30 vuotta. Sen sijaan hankkeeseen sisältyy Saaristotien sillan pohjoispuolelle tuleva erillinen jalankulku- ja pyöräilysilta sekä jalankulku- ja pyöräilyväylä, joka yhdistää Suntin länsipuolisen väylän Suntin itäpuoleen. Kiertoliittymälle ei tällä hetkellä ole tarkempaa kustannusarviota, mutta kustannusten arvioidaan olevan noin 1,6–2 miljoonaa euroa Suntin haastavien geoteknisten olosuhteiden vuoksi.

 

Kiertoliittymän tiesuunnitteluun liittyen kaupunki on tilannut kiertoliittymään liittyvälle katuverkolle eli Kirkkoesplanadille ja Norrbyn Rantatielle sekä niihin liittyville jalankulku- ja pyöräilyväylille yleissuunnitelman. Katuverkon yleissuunnittelu on suunnitteluprosessin alkuvaiheessa, minkä jälkeen prosessi jatkuu katusuunnittelulla alueen asemakaavan laatimisen jälkeen. Asemakaavan muutos sisältyy kaupungin kaavoitusohjelmaan.

 

Lisätietoa kiertoliittymän suunnitelmasta löytyy Väyläviraston valtion liikenneväylien suunnittelua koskevilta sivuilta.

 

Esittelijä Vt. tekninen päällikkö Matias Jensén, puh. 044 358 5724

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen teknisten tukipalvelujen jaosto päättää
1) merkitä kuntalaisaloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja
2) todeta kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 ___________________

 

Jakelu Aloitteen tekijä, kaavoituspäällikkö H Saaristo-Levin, kaavoitusarkkitehti P Hyvärilä, elinvoimapäällikkö M Leppäkari, hallintopäällikkö H-M Grandell