Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paraisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 128


 

Kuntalaisaloite ns. Reimarin risteyksen suunnittelun seurannasta uuden ratkaisun saamiseksi samanaikaisesti Suntinsillalle / Pro Paraisten Kirkkosalmi ry

 

Kaupunginhallitus 06.11.2023 § 314 

 

 

 Kuntalaisaloite kuuluu:

 

”Pro Paraisten Kirkkosalmi ry jättää täten seuraavan kuntalaisaloitteen kunnallisten toimielinten käsiteltäväksi kuntalain ja kaupungin hallintosäännön mukaisesti.

 

Kuntalaisaloitteen tarkoituksena on edesauttaa infran myönteistä kehitystä ja sitä kautta kaupunkimme helmen, Kirkkosalmen, statuksen parantamista ja saada aikaan nostetta keskustan alueen kehittämiselle.

 

Yhdistyksen tietoon on tullut, että ns. Reimarin risteykseen suunnitellaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa kiertoliittymänä toteutettavaa uutta liittymää, joka sijoitettaisiin nykyistä risteystä lähemmäs Kirkkosalmea. Korostamme sen tärkeyttä, että tätä suunnittelua nyt seurataan ja siihen vaikutetaan jatkuvasti kaikilla tasoilla, jotta Kirkkosalmen ylittävälle Saaristotien sillalle, Suntinsillalle, saadaan samanaikaisesti siltakiertoliittymänä tai kiertoliittymäsiltana toteutettava uusi ratkaisu. Nykyinen silta on monessa suhteessa esteenä veneliikenteen kehittymiselle salmessa sillan nykyisen matalan valetun pohjan takia. Lisäksi pohja muodostaa kynnyksen, joka estää veden virtauksen salmessa ja vaikuttaa siten kielteisesti sillan jälkeiseen meriympäristöön.

 

Lisäksi tällainen uusi luova ratkaisu antaa kaupungille vielä vahvemman leiman ja statuksen saaristokaupunkina sen sitoessa yhteen salmen ainutlaatuisen ympäristön, Keskuspuiston ja keskustan pohjoisosat yhdeksi vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.

 

 Yhdistys kehottaa täten Paraisten kaupunkia vaikuttamaan aktiivisesti ja jatkuvasti edellä mainittuun suunnitteluun kaikilla tasoilla sekä tarjoamaan syvällistä paikallista asiantuntemusta ainutlaatuisesta ympäristöstä ja kokonaisuudesta, joka on mahdollista saavuttaa. Tehtävä edellyttää lisäksi vakavasti otettavaa yhteistyötä valtion viranomaisten kanssa suunnittelusta toteutukseen.”

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää Pro Paraisten Kirkkosalmi ry:n jättämän kuntalaisaloitteen ns. Reimarin risteyksen suunnittelun seurannasta uuden ratkaisun saamiseksi samanaikaisesti Suntinsillalle hallinto- ja tukipalvelutoimialan valmisteltavaksi yhteistyössä kaavoituksen vastuualueen kanssa.

Vastuuvalmistelija on yhdyskuntainsinööri Matias Jensén.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu Yhdyskuntainsinööri M Jensén, kaavoituspäällikkö H Saaristo-Levin, kaavoitusarkkitehti P Hyvärilä, elinvoimapäällikkö M Leppäkari, hallintopäällikkö H-M Grandell

 

 __________________

 

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 345 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntainsinööri Matias Jensén, puh. 044 358 5724

etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Saaristotien uuden kiertoliittymän suunnittelu Kirkkoesplanadin ja Norrbyn rantatien kohdalle käynnistyi 1.10.2023. Uusi kiertoliittymä korvaa nykyisen ns. Reimarin risteyksen, jolloin nykyiset Kirkkoesplanadin ja Norrbyn rantatien liittymät suljetaan ja liikenne ohjataan uuteen kiertoliittymään lähemmäksi Kirkkosalmea. Tiesuunnittelun tilaaja on Varsinais-Suomen ELY-keskus, joka on myös tiesuunnitelman maksaja. Tiesuunnitelman odotetaan valmistuvan 30.6.2024. Suunnittelukonsulttina toimii Destia Oy.

 

Kaavoitusta ovat 2.10.2023 ja 6.11.2023 pidetyissä suunnittelukokouksissa edustaneet kaavoituspäällikkö Heidi Saaristo-Levin ja kaavoitusarkkitehti Pasi Hyvärilä sekä yhdyskuntainsinööri Matias Jensén. Uuden kiertoliittymän suunnittelu toteutetaan yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa ja kaupungin rooli prosessissa on toimia edunvalvojana ja asiantuntijana. Vaikka kiertoliittymä suunnitellaan pääosin valtion yleiselle tiealueelle, hanke vaikuttaa kaupungin katuverkkoon. Katuverkon suunnittelua on tarpeen koordinoida kaupungin ja ELY-keskuksen välillä.

 

Hankkeeseen sisältyy kiertoliittymän tiesuunnittelu sekä purjeliikenneympyrän ja nykyisen Reimarin risteyksen välisen tieosuuden liikenneturvallisuustarkastus. Hankkeeseen ei sisälly uuden korvaavan Kirkkosalmen ylittävän sillan suunnittelua, koska ELY-keskus, joka on sillan omistaja ja vastaa sen toiminnasta ja turvallisuudesta, katsoo, ettei silta nykytilanteessa ole uusimisen tarpeessa. Kaupungin edustajat ovat tuoneet esiin tarpeen sisällyttää silta suunnitteluun ja tarkastella siltaa ja sen toimintaa liikenneturvallisuuden näkökulmasta.

 

Kaupunki pitää tiesuunnitelmaa tärkeänä yhdyskuntakehityksen ja vilkkaasti liikennöidyn Saaristotien liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta. Tiesuunnitelma on ensimmäinen askel, joka mahdollistaa investoinnin tieosuuden uudelleenrakentamiseen. Kaupunki edistää tiesuunnittelun ripeää etenemistä ja valmistelee vuoden 2024 aikana hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat asemakaavamuutokset.

 

Asian valmistelu on tehty yhteistyössä kaavoituksen kanssa.

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä kuntalaisaloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja
2) esittää valtuustolle kuntalaisaloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian lisätietojen saamiseksi.

 

Jakelu Kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen: Aloitteen tekijä, yhdyskuntainsinööri M Jensén, kaavoituspäällikkö H Saaristo-Levin, kaavoitusarkkitehti P Hyvärilä, elinvoimapäällikkö M Leppäkari, hallintopäällikkö H-M Grandell

 

 __________________

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 128  

1704/00.04.02/2022  

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Hanna-Maria Grandell, puh. 050 473 9910

etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Voimassa olevan hallintosäännön 178 §:n mukaan aloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

Todettakoon tarkennuksena kaupunginhallituksessa vuonna 2022 hyväksytyn aloiteohjeen mukaisesti, että kuntalaisaloitteet tai sellaiseksi tulkittavat kirjelmät saapuvat postitse tai sähköpostitse kirjaamoon. Kirjaamo lähettää sen vastuuvalmistelijoille/toimialoille valmisteltavaksi. Aloitteen vastaus valmistellaan neljän kuukauden kuluessa saapumisesta. Vastaus lähetetään toimielimen käsittelyyn. Toimielin käsittelee sen kokouksessaan.

 

Luettelo kuntalais- ja valtuustoaloitteista tuodaan entiseen tapaan kerran vuodessa (huhtikuun loppuun mennessä) kaupunginhallituksen kautta valtuustoon hallintosäännön 178 §:n mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Tom Simola, puh. 050 558 2270

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Asia siirretään hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallituksen teknisten tukipalvelujen jaostolle käsittelyä varten.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 __________________