Dynasty tietopalvelu Haku RSS Paraisten kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 233


Luk 445-653-1-26-M601

 

Määräalan 445-653-1-26M601 myyntipäätös, valtionperintö Lukin saarella Houtskarissa

 

Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 233  

1328/02.07.02/2022  

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Daniel Backman, puh. 040 488 6066

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Kaupunki on saanut valtionperinnön Houtskarin alueelta. Valtiokonttorin ja kaupunginhallituksen päätöksen 26.10.2020 § 235 mukaan Paraisten kaupunki on pyytänyt, että omaisuus luovutettaisiin kaupungille käytettäväksi rantojen ja lähiympäristön kehittämiseksi ja parantamiseksi Bläsnäsin alueella ja toimenpiteisiin, jotka lisäävät lasten ja nuorten hyvinvointia Houtskarin kunta-alueella.

 

Kaupunki sai alueen Houtskarista Lukin saaresta, jossa sijaitsee kaksi rakennuspaikkaa, jotka lohkotaan omiksi kiinteistöikseen ja on myyty erillisinä. Alue kokonaisuudessaan on siistitty alkukesän aikana ja laitettu myyntiin Huutokaupat.com-sivuston kautta. Kiinteistöjen myynti-ilmoitukset ovat myyntiajan ajan olleet myös Etuovi.comissa, Oikotie.fissä ja kaupungin omilla sivuilla. Eteläinen tontti 445-653-1-26-M601 on ollut myynnissä ajalla 29.6.-3.9.2023 ja kerännyt noin 12 000 katsojaa Huutokaupat.com-sivustolla. Seitsemän tarjoajaa tarjosi 30 kertaa ja voittava tarjous on 56 555 euroa. Hintatutkimuksen mukaan vuoden 2018 alusta vuoden 2023 syyskuuhun asti Houtskarin länsipuolelta on myyty yhdeksän rakentamatonta rakennuspaikkaa. Hintavaihtelu on ollut 35 000 euron ja 105 000 euron välillä. Keskiluovutushinta on ollut 61 500 euroa ja mediaanihinta 60 000 euroa. Kohteiden keskikoko on ollut 1,9 hehtaaria. Voittava tarjous on linjassa luovutettujen kiinteistöjen kanssa.

 

Noin 1,9 hehtaarin suuruinen määräala (445-653-1-26-M601, Eteläinen) on rakentamaton purkukuntoista vajaa lukuun ottamatta. Kaavamerkintä on AT ja pysyvään asumiseen on rakennusoikeus. Kauppaan sisältyvät rakennus ja laitteet sekä mahdollinen irtaimisto ja alueella kasvavat puut. Alueella ei ole toimivaa kaivoa. Saarelle on vedetty sähköt ja kiinteistöllä on mahdollisuus uuteen sähköliittymään. Sähköverkon haltija on Caruna Oy. Kiinteistöä rasittaa Lukin saarelle kulkeva sähkölinja (ilma- ja merikaapeli), joka kulkee kiinteistön läpi lahdesta lähtien etelä-pohjoissuunnassa, linjan sijainti näkyy liitekartoista. Kiinteistön läntisen kulman yli kulkee myös toinen ilmakaapeli Lukista naapurisaarelle Röstille.

 

Lukin saaresta Houtskarin Berghamnin vierestä noin 4 km Hönsnäsistä on kaupungille saatu noin 4 hehtaaria pysyvään asumiskäyttöön (AT-kyläalue). Alue lohkotaan kahdeksi vajaan 2 hehtaarin suuruiseksi rantarakennuspaikaksi (pohjoinen ja eteläinen). Rakennuspaikat ovat määräaloja, jotka myydään erikseen ja lohkotaan syksyllä kaupungin vastatessa toimituskustannuksista. Kiinteistöt saavat 4 metriä leveän tieoikeuden yhteysaluslaiturilta. Kiinteistölle 1-48 johtaa olemassa oleva traktorin/mönkijän ajoura. Sieltä eteenpäin eteläiselle kiinteistölle 1-26 ajoura pitää tehdä. Molemmilla kiinteistöillä on myös hyviä suojaisia rantoja, joihin voi rakentaa omat laiturit.

Rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus on nykyisen rakennusjärjestyksen kohdan 13.1 "Pysyvä asuminen" mukainen. Rakennusoikeuteen kuuluu kerrosalaa yhteensä enintään 500 m² ja siitä enintään 300 m² asuntokäyttöön, sivuasunto enintään 80 m², erillinen sauna enintään 30 m², vierasmaja 25 m² ja venevaja ym.

 

Tarjoajia on pyydetty käymään tutustumassa paikkaan omin päin. Saarelle pääsee omalla veneellä tai yhteysaluksella. (Luk) - Berghamn on osa Korppoon reittialuetta, ja yhteysalus lähtee Korppoon Verkanista.

 

Liite Kartta 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383

 etunimi.sukunimi@parainen.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää myydä noin 1,9 hehtaarin suuruisen määräalan 445-653-1-26-M601 ------------------------------------. Kauppahinta on 56 555 euroa. Kauppaan sisältyvät purkukuntoinen talousrakennus, laitteet ja irtaimisto alueella sekä alueella kasvavat puut. Kaupan kohde on liitekartan mukainen.

Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy ostajalle, kun koko kauppahinta on maksettu. Kauppakirja voidaan allekirjoittaa heti, kun valitusaika on umpeutunut, mutta se on allekirjoitettava viimeistään 20.12.2023, muutoin päätös raukeaa.

Kauppakirjan valmistelee mittauksen vastuualue, joka täydentää kauppakirjan muilla kiinteistön tiedoilla.

Päätös tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallituksen jäsen Kaj-Johan Karlsson ilmoitti esteellisyydestään eikä osallistunut asiasta käytävään keskusteluun tai päätöksentekoon. Esteellisyyden syynä osallisuusjääviys.

Ehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

 

Jakelu Lopullisen päätöksen jälkeen: Maanmittaussihteeri, maankäyttöinsinööri, kaupungingeodeetti, opetuspäällikkö, kulttuuripäälikkö, puistomestari, elinvoimapäällikkö

 

 __________________