RSS-linkki
Kokousasiat:https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://parainen.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Saaristolautakunta
Pöytäkirja 12.01.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupungin sisäinen joukko- ja kutsutaksiliikenne, tilanneraportti
Saaristolautakunta 12.01.2023 § 7
313/08.01.00/2022
Valmistelija Tomas Eklund, puh. 040 488 5675
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Kaupunginhallitus asetti 28.2.2022 §:ssä 47 työryhmän tekemään Paraisten kaupungin joukko- ja kutsutaksiliikennettä koskevan selvityksen yhdessä aluelautakuntien kanssa.
Aluelautakunnat ovat antaneet lausunnot kunkin kunta-alueen tarpeista, ja yleisön mielipiteet on kerätty kyselyjen avulla.
Kaupungin uusi organisaatiorakenne astui voimaan vuodenvaihteessa, ja on tärkeää, että kaupungin uusi elinvoimapäällikkö, saaristolautakunta ja elinvoimavaliokunta osallistetaan työhön.
Kokouksessa keskustellaan siitä, mitä tähän saakka on tullut esille ja mitä lautakunnan mielestä olisi tärkeä ottaa huomioon lopullisessa selvityksessä.
Oheismateriaali Selvitys sisäisestä joukko- ja kutsutaksiliikenteestä, työryhmän asettaminen, kaupunginhallitus 28.2.2022 § 47
Esittelijä Matkailupäällikkö Benjamin Donner, puh. 040 483 8282
etunimi.sukunimi@parainen.fi
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tilanneraportin tiedoksi ja selvitys esitellään saaristolautakunnan seuraavassa kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Jakelu __________________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |